Uuden alfa2-agonistin vaikutukset sedaatioon, sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen koiralla

Abstract

Eläinlääketieteessä alfa2-agonistit, kuten deksmedetomidiini, ovat olleet laajassa käytössä, koska ne aiheuttavat rauhoittumista (sedaatiota), poistavat kipua (analgesia) ja rentouttavat lihaksia. Nämä kaikki ovat toivottavia ominaisuuksia, joita tarvitaan, kun eläin rauhoitetaan toimenpiteitä varten. Alfa2-agonistien käytössä esiintyy kuitenkin haittavaikutus, joka rajoittaa niiden käyttöä muihin kuin terveisiin yksilöihin. Haittavaikutuksena alfa2-agonistit aiheuttavat melko voimakaan verisuonten supistumisen (vasokonstriktio) ja siitä seuraavan sykkeen laskun. Perifeeristen suonien vasokonstriktio lisää ensin verenkierron vastusta, jolloin verenpaine nousee. Noussut verenpaine saa aikaan baroreseptori-välitteisen hidassykkeisyyden eli bradykardian. Tämä haittavaikutus voitaisiin välttää yhdisteellä, joka ei sitoudu perifeeristen verisuonien alfa2-agonistien reseptoreihin, mutta aiheuttaa sedaation, analgesiaa ja lihasten rentoutumista tai yhdistämällä alfa2-agonistiin perifeerinen alfa2-antagonisti, jolloin haittavaikutus estyy tai vähenee. Tässä tutkimuksessa haluttiin löytää tutkimusaine A:lle, joka on uusi alfa2-agonisti, oikea annos, joka aiheuttaisi samanlaisen sedaation, kuin paljon käytetty alfa2-agonisti deksmedetomidiini, kun se annostellaan koiralle lihakseen annoksella 10 μg/kg. Tutkimuksessa käytettiin neljää eri käsittelyä; Testiaine A kahdella eri annoksella (60 ja 90 μg/kg), deksmedetomidiini (10 μg/kg) yksin ja yhdessä MK-467:n (400 μg/kg) kanssa. Yhdisteiden aiheuttamia sedaatioita arvioitiin tarkoitukseen tehdyllä sedaation pisteytysmenetelmällä. Lisäksi seurattiin yhdisteiden vaikutuksia ruumiinlämpötilaan ja sivuvaikutuksia. Sopivan testiaine A annoksen löydyttyä, yhdisteiden vaikutuksia sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen tutkittiin telemetriaoperoiduilla koirilla jatkuvalla 8.5 tunnin mittauksella. Tutkimuksissa todettiin, että testiaine A:n sedaatiovasteprofiili oli eri näköinen kuin deksmedetomidiinin, kun aineet annosteltiin lihakseen. Testiaine A:n sedaation maksimivaste oli alhaisempi kuin deksmedetomidiinin ja testiaine A:n aiheuttama sedaatio kesti paljon pidempään. MK-467 annosteleminen samanaikaisesti deksmedetomidiinin kanssa laski ja lyhensi deksmedetomidiinin aiheuttamaa sedaatiovastetta, kun aineet annosteltiin eri lihaksiin. Testiaine A laski sydämen sykettä kuten deksmedetomidiini, kun taas MK-467 vähensi deksmedetomidiinin aiheuttamaa sykkeen laskua. Käsittelyiden aiheuttamat sykkeen laskut ja nousut sekä vaikutukset ruumiinlämpötiloihin kulkivat käsi kädessä sedaatioiden syvyyksien kanssa. Lisäksi testiaine A sekä MK-467 annosteltuna yhdessä deksmedetomidiinin kanssa, laskivat verenpainetta deksmedetomidiinia enemmän. Näiden tulosten perusteella, testiaine A ei sovellu suoraan deksmedetomidiinia korvaavaksi preanesteetiksi. Tämä ei kuitenkaan sulje pois ajatusta, etteikö testiaine A:ta voitaisi käyttää toisenlaiseen tarkoitukseen, missä tarvitaan pidempiaikaista sedaatiota, kuten pitkissä leikkauksissa.