Itsemurhat psykiatrisen erikoissairaanhoidon aikana

Abstract

Itsemurhakuolleisuus on mittava kansanterveysongelma. Itsemurhia tapahtuu myös psykiatrisen erikoissairaanhoidon aikana, esimerkiksi vuodeosastohoidossa ja pian osastolta kotiutumisen jälkeen. Itsemurhien myötä koituu inhimillistä kärsimystä menehtyneen omaisille sekä muille verkostoille. Kansainvälistä tutkimusta aiheesta on tehty, mutta kansallista tutkimusta tarvitaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erikoissairaanhoidossa tapahtuneiden vakavien haitta- ja vaaratapahtumailmoituksissa ilmenneitä itsemurhia ja niiden taustoja, sekä analysoida ilmoitusten pohjalta tehtyjä kehitysehdotuksia ja toimenpiteitä. Tutkimuksen tavoite oli lisätä potilasturvallisuutta psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tuottamalla tietoa raportoiduista haittatapahtumista ja kehitysehdotuksista, jota hyödyntämällä haittatapahtumia voitaisiin välttää. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä monimenetelmällisenä rekisteritutkimuksena, jossa tarkasteltiin toteutuneita itsemurhia. Aineisto koostui 46 yliopistosairaalassa kirjatuista vakavista HaiPro-ilmoituksista ja niiden käsittelyraporteista. Tutkimus toteutettiin käyttäen konvergenttiä rinnakkaistyyliä. Tutkimuksen pääpaino oli laadullisessa analyysissä, jota tilastollinen analyysi täydensi. Laadullinen aineisto, joka koostui vakavien HaiPro-ilmoitusten käsittelyraporteista, analysoitiin temaattisella analyysillä. Määrälliselle aineistolle, joka koostui alkuperäisilmoituksista, tehtiin kuvailevaa tilastollista analyysiä. Itsemurhia tapahtui psykiatrisilla vuodeosastoilla, osastolta kotiuduttua, psykiatrisesta päivystysarviosta kotiuduttua sekä avohoidossa. Tekotapoihin on vaikuttanut menetelmien saatavuus: fyysisesti vuodeosaston tiloissa itsemurhia tehtiin hirttäytymällä, mutta osastohoidon aikana myös ulkoiluilla tai kotilomilla yksityisasunnossa ja liikenteessä. Avohoidossa itsemurhia tehtiin hirttäytymällä, liikenteessä, lääkeyliannoksilla, hukuttautumalla, hyppäämällä korkealta ja ampumalla. Itsemurhiin kuolleet olivat iältään pääosin 18–65-vuotiaita, heillä oli diagnosoitu mielialahäiriö tai psykoosisairaus ja lähes neljänneksellä (23,9 %) oli ollut aiempi itsemurhayritys. Kehitysehdotuksia ja toimenpiteitä tehtiin osaamisen kehittämiseksi, erityisesti itsemurhavaaran tunnistamiseksi, tilaturvallisuuden parantamiseksi, hoidon suunnittelun kehittämiseksi ja yhteistyön sujuvoittamiseksi eri toimijoiden, kuten osaston, avohoidon, potilaan verkostojen välillä. Itsemurhien ehkäisemiseksi ja itsemurhavaaran tunnistamiseksi tulee tehdä yhteistyötä potilaan ja tämän verkostojen kanssa. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon tulisi tarjota turvallinen toipumisympäristö ja siihen tulee pyrkiä vaikuttamaan myös arkkitehtuurisilla ratkaisuilla. Tehokas taustalla olevan psykiatrisen sairauden hoito on keskeistä.