Oma kaski vai kruunun käsky? Keskiajan lopun Savon uudisasutusmallit ja kaskikulttuuri arkeologian näkökulmasta

Abstract

Tutkimus käsittelee Savon maakunnan asutuskehitystä keskiajan ja uuden ajan taitteessa noin vuodet 1400–1600 kattavalla ajanjaksolla. Vanhemman asutustutkimuksen suurimpana heikkoutena voidaan pitää asiakirjalähteiden, kuten maantarkastus- ja veronkantoluetteloiden, liiallista ja yksioikoista tulkintaa, jossa huomio on keskittynyt liikaa tarkoituksellisen keinotekoiseen hallinnolliseen järjestelmään. Arkeologista näkökulmaa ja poikkitieteellisiä menetelmiä on alettu painottamaan vasta myöhemmin, mutta ongelmana on ollut perustutkimuksen vähäisyys ja harvalukuisten luonnontieteellisten analyysien hajanaisuus. Savolaisen uudisasutuksen syyt on myös tavattu nähdä kilpailevina tai toisensa poissulkevina selitysmalleina. Tutkielmassa havainnollistetaan, että keskiajan lopun savolaista asutusekspansiota voidaan perustella useilla eri syillä. Tarkoituksena on kolmen aiheen kannalta relevantin teeman perusteella luonnostellun asutusmallin avulla hahmottaa, kuinka eri tieteenalojen tulkinnat eroavat toisistaan ja kuinka arkeologia voi asutustutkimuksessa hyödyntää historian ja luonnontieteen aineistojen varaan rakennettua teoriaa. Analyysiosiossa esiin nousevat kysymykset koskevat asiakirjalähteiden ja luonnontieteellisten analyysien linkittämistä arkeologiseen aineistoon sekä alueen ihmistoimintaa elinkeinojen ja jatkuvuuden kannalta. Keskeisiä teemoja ovat myös rajaseudun ja maiseman käsitteet sekä kaskikulttuurin piirteiden tarkastelu ja problematisointi arkeologisen teorian pohjalta. Tutkielmassa todetaan Savon asutuksen edenneen mallien rinnakkaisena, joskin osuudeltaan vaihtelevana yhteisvaikutuksena. Arkeologian kannalta jatkuvuuteen perustuva malli toimii ensisijaisena, laajat ajalliset ja alueelliset puitteet tarjoavana tulkintana, jonka heikkouksia elinkeinopohjainen ja hallinnollinen malli paikkaavat. Keskiajan Savo tulee nähdä dynaamisena rajavyöhykkeenä ja asutusekspansio osana laajempaa jatkumoa, johon kuuluvat myös rautakautinen toiminta Itä-Suomen erämaa-alueella ja savolaistaustaisten siirtolaisten myöhemmät migraatiot suurvalta-ajan Ruotsissa. Tutkimushistoriassa esiintyvien savolaisen asutusekspansion syiden luokittelun ja kaskikulttuurin määritelmien voidaan havaita olevan pitkälti keinotekoisia ja kontekstisidonnaisia. Vahvasti teoreettinen lähestymistapa Suomen historian kannalta merkittävään prosessiin selittyy pitkälti niukalla aineistolla, joka on sekä pakottanut että kannustanut tutkijoita hyvinkin vaihteleviin tulkintoihin. Johtopäätelmänä on, että yhdistämällä uutta, esimerkiksi symmetriseltä teoriapohjalta tehtyä arkeologista tutkimusta ja tulkintaa poikkitieteellisiin aineistoihin ja menetelmiin sekä kyseenalaistamalla rohkeasti vanhoja selitysmalleja, voidaan rakentaa pienemmistä konteksteista koostuvaa kokonaiskuvaa keskiajan Savon ihmistoiminnasta ja sen vaikutuksesta ympäristöön.