Työnantajaorganisaation väärinkäytökset ja yksilön sananvapauden suoja

Abstract

Organisaatioiden vastuullisuutta käsittelevät teemat oikeudellistuvat vahvasti niiden siirtyessä yksi kerrallaan vapaaehtoisuuteen perustuvista toimenpiteistä kohti oikeudellisesti säänneltyjä velvoitteita. Yksi ajankohtaisimmista siirtymistä organisaatioiden vastuullisuuden vapaaehtoisuudesta oikeudellisesti velvoittavaan sääntelyyn liittyy ilmoittajansuojeluun. Joulukuussa 2019 voimaan tulleen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/1937 unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta (direktiivi) myötä ilmoittajansuojelusta tuli oikeudellisesti säännelty teema koko Euroopan unionissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää direktiivin vaikutus yksilön sananvapauden suojalle työn yhteydessä saatuja organisaation väärinkäytöstä koskevia tietoja julkistettaessa. Työoikeudellisen kontekstin vuoksi tiedon julkistamisessa on kyse sananvapauden sekä työoikeudellisten velvollisuuksien ja erityisesti lojaliteettivelvoitteen yhteensovittamisesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on asian Guja v. Moldova (14277/04, 12.2.2008) ratkaisussa punninnut näitä vastakkaisia intressejä ja muodostanut ilmoittajansuojelulle kuusi kriteeriä arvioidessaan sananvapauteen puuttumisen oikeasuhtaisuutta ja välttämättömyyttä demokraattisessa yhteiskunnassa. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa puolestaan säädetään ensimmäistä kertaa Euroopan unionin laajuisesti edellytykset ilmoittavien henkilöiden suojelulle. Tutkimuksella pyritään selvittämään, vahvistavatko direktiivissä säädetyt ilmoittajansuojelun edellytykset yksilön sananvapauden suojaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muodostuneisiin kriteereihin verrattuna. Vastatakseen tähän kysymykseen tutkimuksessa selvitetään direktiivissä säädettyjen edellytysten sisältö sananvapauden näkökulmasta ja perustelut edellytysten säätämiselle. Tutkimus on lainopillinen ja siinä hyödynnetään vertailua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muodostuneiden kriteerien sekä direktiivissä säädettyjen edellytysten välillä. Direktiivin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön lisäksi aiheen tarkastelussa hyödynnetään virallislähteitä, kirjallisuutta sekä soft law -oikeuslähteitä. Direktiivin todetaan aineellisella soveltamisalallaan vahvistavan yksilön sananvapauden suojaa työn yhteydessä saatuja organisaation väärinkäytöstä koskevia tietoja julkistettaessa. Rajatun aineellisen soveltamisalansa vuoksi direktiivi ei kuitenkaan sellaisenaan vahvista yksilön sananvapauden suojaa kaikissa niissä tapauksissa, joiden ratkaisemiseksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toimivaltainen. Muun muassa tästä syystä direktiivin kansallisella täytäntöönpanolla todetaan tutkimuksessa olevan huomattava merkitys sananvapauden suojan vahvistumiseksi laajemmin Euroopan unionissa.