Huumeriippuvuudesta toipumiseen

Abstract

Laittomien huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa 1990-luvulta lähtien. Huumausaineiden käytön lisääntyessä voidaan olettaa myös haittakustannusten lisääntyvän. Suurin osa päihdehaitoista aiheutuu kuitenkin alkoholin ongelmakäytöstä, mutta myös huumausaineisiin liittyvät haitat ovat sekä inhimillisestä että yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna mittavia.

Huumausaineen määrittely on sopimuksenvarainen asia. Myös Suomessa käydään aika ajoin yhteiskunnallista keskustelua siitä, tulisiko kannabiksen käyttö dekriminalisoida. Suomessa on huumausainepolitiikassa vallalla niin sanottu kahden raiteen malli. Yhtäältä huumeiden saatavuutta ja käyttöä pyritään rajoittamaan kontrollitoimenpiteillä sekä käyttäjiä rankaisemalla. Toisaalta ongelmakäyttäjiä pyritään saamaan hoidon piiriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja ehkäisemään ja vähentämään. Viranomaisyhteistyö nähdään tärkeänä päihdeongelmaisten auttamisessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan huumeriippuvuuden kokemista sekä huumeriippuvuudesta toipumista. Tutkimuksen aineistona ovat yhdeksän toipuvan huumeriippuvaisen henkilön suulliset elämäntarinat. Analyysimetodina on diskurssianalyyttinen menetelmä. Toipuminen määritellään tässä tutkimuksessa sekä sisäisenä yksilön minäkuvan muutoksena että ulkoisena elämäntavan muutoksena. Minäkuvan nähdään olevan yksilön syvällinen kokonaisnäkemys itsestä. Minäkuva sisältää muun muassa yksilön arvot ja asenteet.

Haastateltavien huumeiden käyttöön liittyvistä kuvauksista voitiin löytää kaksi erilaista diskurssia. Elämänpolitiikkadiskurssissa huumeiden käyttö nähtiin, etenkin käyttöuran alussa, elämäntapana ja identiteetin ilmaisuna. Sairausdiskurssissa huumeiden käyttö nähtiin itselääkintänä tunne-elämän ongelmiin. Toipumisdiskurssit voitiin jakaa nöyrtymisdiskurssiin sekä sisäisen trauman hoitamisen diskurssiin. Nöyrtymisdiskurssissa toipuminen nähtiin luopumisena väärästä ja poikkeavasta identiteetistä. Sisäisen trauman hoitamisen diskurssissa toipuminen nähtiin parempana itsetuntemuksena sekä parempien toimintatapojen opetteluna. Haastateltavat kuvailivat häpeän ja syyllisyyden kokemista päihdeongelman aikana. Tämä kuvastanee suomalaisen yhteiskunnan konventionaalisten arvojen vahvuutta. Yhteiskunnan määritelmät normaaliudesta ja poikkeavuudesta läpäisevät myös huumekulttuureita.