Liikunnanopettajien kokemukset kestävyyskunnon asemasta yläkoulun liikunnanopetuksessa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa oli tarkoituksena selvittää liikunnanopettajien kokemuksia kestävyyskunnon asemasta yläkoulun liikunnanopetuksessa. Elämäntapamuutokset ovat johtaneet terveysongelmien lisääntymiseen ja kestävyyskunnon laskuun. Tämä on huolestuttavaa, sillä kestävyyskuntoa pidetään yhtenä tärkeimpänä lapsuuden ja nuoruuden terveyden mittareista. Tutkimuksessa selvitettiin, millainen kestävyyskunnon asema on liikuntakasvatuksessa sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia sen toteuttamiseen liittyy. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen osallistui kuusi liikunnanopettajaa eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysimenetelmällä, jossa keskeiset teemat ja ilmiöt luokiteltiin. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin määrällistä Cooper-aineistoa sekundaariaineistona, joka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tuloksista nousi esiin oppilaiden fyysisen kunnon polarisoituminen ja heikkokuntoisten oppilaiden määrän lisääntyminen. Näitä havaintoja tukivat myös Cooper-aineistosta saadut tulokset. Lisäksi mittaamisen ja arvioinnin merkitys korostui kestävyyskunnon kehittämisessä. Yhteiskunnalliset muutokset, kuten sinnikkyyden puute ja epämukavuusalueen välttely, näkyivät myös liikuntatunneilla. Kestävyyskunnon kehittämisen haasteiksi koettiin ajanpuute, oppilaiden motivaatio sekä oppilaiden kunnon polarisoituminen. Tulokset osoittivat, että kestävyyskunnon toteuttaminen vaatii tavoitteellista suunnittelua sekä monipuolisia pedagogisia ratkaisuja liikunnanopettajilta. Lisäksi opetussuunnitelmalla on vahva rooli kestävyyskunnon kehittämisessä sekä ohjaamisessa. Tutkimus korostaa kestävyyskunnon kehittämisen merkitystä koululiikunnassa sekä sen ajankohtaisuutta nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.