Augustinuksen jakautuneet maailmat : Muuttuvat käsitykset kahdesta yhteisöstä, historiasta ja Rooman valtakunnasta teoksessa De civitate Dei

Abstract

Tutkimus käsittelee Augustinuksen kahteen kosmiseen yhteisöön eli civitas Deihin ja civitas terranaan jakautunutta maailmanselitystä teoksessa De civitate Dei. Tutkimuksessa pohditaan Augustinuksen henkilökuvan kautta hänen kielelle antamiaan merkityksiä, syitä kahtiajakoon, Rooman valtakunnan ongelmallista ja muuttuvaa asemaa yhteisöjen teologiassa, sekä Augustinuksen historiakäsitystä. Yhteisöistä civitas Dei oli Jumalan yhteisö ja civitas terrana maallinen yhteisö. Molemmat yhteisöt olivat olleet olemassa maailman perustamisesta lähtien, ja ne oli määrä erotella toisistaan maailman lopussa. Yhteisöt kamppailivat jäsenistä tässä elämässä läpeensä sekoittuneina kosmisina entiteetteinä. Oli mahdoton tietää, kumpaan yhteisöön yksilö kuului, sillä ihmisten todellinen luonto ei ollut kiinni ulkoisista seikoista, vaan sisäinen motivaatio ratkaisi, kumman yhteisön jäsen yksittäinen ihminen oli. Augustinuksen sekoittuneiden yhteisöjen teologian taustalla vaikutti erityisesti myöhäisantiikin uskonnollisesti moninainen ilmapiiri, joka näyttäytyi Augustinukselle konkreettisimmin hänen seurakuntansa jäsenistön monimuotoisuutena. Augustinuksen teologiaan vaikutti vahvasti myös pyhä lukemistapa ja mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen, joita hän harjoitti luostariyhteisössään. Pyhä lukemistapa tarjosi Augustinukselle mahdollisuuden meditatiiviseen ajatteluun, jossa antiikin perinteet ja Raamatun ilmoitus sekoittuivat luovalla tavalla. Mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen tarjosi Augustinukselle rohkeutta muodostaa valtavirrasta poikkeavia teologisia näkemyksiä. Augustinukselle historia määrittyi kristillisteologisesta viitekehyksestä käsin, jossa Raamattu näytteli ylintä auktoriteettia. Augustinus esitti historian kaksiosaisena, sillä hän jakoi sen pelastushistoriaan ja maalliseen historiaan. Historian kaksijako on edellytys Rooman valtakunnan aseman ymmärtämiseksi. Teoksen ensimmäisessä osassa Augustinus tuomitsi Rooman valtakunnan vahvoin sanankääntein, mutta antoi sille kuitenkin sijan pelastushistoriassa. Teoksen toisessa osassa Augustinus erotti valtakunnan pelastushistoriasta ja asetti sen tavalliseksi maalliseksi valtakunnaksi. Rooman valtakunnan asemaa Augustinuksen ajattelussa voidaan kuvata Eusebioksen tradition (valtakunnalla messiaaninen asema) ja Hippolytoksen tradition (valtakunnalla apokalyptinen asema) välisenä kamppailuna. Teoksen ensimmäisessä osassa valtakunnalla oli vielä yhteys molempiin traditioihin, mutta lopulta Augustinus erotti valtakunnan molemmista. Augustinuksen lopullisessa näkemyksessä Rooman valtakunnasta tuli maallinen valtakunta muiden maallisten valtakuntien rinnalle. Vaikka maallisilla valtakunnilla ei ollut Augustinukselle pelastushistoriallista merkitystä, ne olivat kuitenkin toisiinsa nähden hierarkkisia, sillä jotkut valtakunnat kykenivät luomaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kuin toiset.