”En jaksa tällä kertaa enempää. rak. terv. Risto” : Haavoittumisen kokemus jatkosodan kenttäpostissa

Abstract

Käsittelen tässä pro gradu -tutkielmassa haavoittumisen kokemusta jatkosodan kenttäpostissa. Aineistonani on Risto ja Eira Nordmanin jatkosodan aikainen yksityinen kenttäpostikokoelma, joka kattaa 459 kirjettä. Eira ja Risto menivät naimisiin Riston haavoittumisen jälkeen vuonna 1942. Olen tutustunut kokoelman jokaiseen kirjeeseen hahmottaakseni, miten pariskunta kirjoitti toisilleen ja mikä heidän suhteensa oli jatkosodan aikana. Tästä epistolariumista käsittelen pääsääntöisesti 32 kirjettä, jotka he kirjoittivat Riston kahden haavoittumisen jälkeen elo-syyskuussa vuonna 1941 ja tammi-huhtikuussa vuonna 1942. Vertailuaineistona käytän muita haavoittumiseen liittyviä kirjeitä saadakseni tutkimukseeni moniäänisyyttä. Jatkosodan kenttäpostin kontekstissa haavoittumisen kokemusta ei ole tutkittu, joten tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan täyttää tätä tutkimusaukkoa. Tutkimukseni pohjalla käytän erityisesti kokemushistoriaa ja hyödynnän kokemuksen tarkastelussa termejä odotushorisontti ja kokemuksen tila. Kokemushistorian lisäksi käytän työssäni vahvasti myös sodan sosiaali- ja kulttuurihistorian sekä kirjetutkimuksen teoriakenttiä. Tarkastelen rajattua aineistoa empaattisen lähiluvun metodin avulla. Syväluin tekstin useaan kertaan ja hahmottelin saamani tulokset jatkosodan kontekstissa tutkittavia kunnioittaen. Arvioin rajattua aineistoa eri tutkimuskysymysten pohjalta eri lukukerroilla. Metodin ansiosta voin syventyä päätutkimuskysymykseeni: ”Miksi haavoittumisesta kirjoitettiin kuten kirjoitettiin.” Tämän lisäksi tarkastelen, millaisia merkityksiä kirjeille annettiin haavoittumisen jälkeen sekä millä tavoin tuleva puoliso tuki haavoittunutta sotilasta. Tutkimukseni perusteella haavoittumiseen johtanut tapahtuma saattoi olla niin rankka, että siitä vaiettiin kenttäpostissa. Sotilas kirjoitti haavoittumisestaan omalla tavallaan ja usein oman vointinsa tai tekemisen kautta. Risto esimerkiksi kertoi, että syöminen tai kirjoittaminen oli hankalaa, mistä kirjeen saaja pystyi päättelemään Riston senhetkisen voinnin. Kirjeiden merkitys korostui entisestään sotasairaalassa, sillä niiden avulla kotona odottava puoliso tiesi, että sotilas oli ainakin niin hyvässä kunnossa, että pystyi kirjoittamaan. Samaan aikaan kirjeet tarjosivat haavoittuneelle tukea läheiseltä ihmiseltä ja lohtua vieraassa paikassa. Kirjeiden avulla pariskunta loi ja vahvisti yhteisesti jaettua odotushorisonttia haavoittumisesta huolimatta. Olisi mielenkiintoista tutkia lisää haavoittumisen kokemusta esimerkiksi muistitietoaineistoa hyödyntäen ja vertailla erilaisia haavoittumisen kokemuksia, jotta tähän tutkimusaiheeseen saisi entistä laajemman näkökulman.