Vanhusten tehostetun palveluasumisen epäkohdat : Empiirinen tutkimus Etelä-Suomen aluehallintoviraston ratkaisuista

Abstract

Alkukeväällä 2019 Suomessa havaittiin puutteita ja epäkohtia iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisessa hoidossa eli tehostetussa palveluasumisessa. Valtakunnallisesti uutisoitiin erityisesti epäkohdista liittyen henkilöstön riittävyyteen, lääkehoitoon ja palvelujen laatuun. Toisaalta ilmi tulleiden tapausten myötä alkanut yhteiskunnallinen keskustelu on toistunut Suomessa aiemminkin, sillä vuonna 2013 voimaan tullutta vanhuspalvelulakia edelsi samantapainen keskustelu vanhustenhoivassa havaituista epäkohdista.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtaisen hoivakoti-ilmiön taustalle systemaattista ja tieteellistä tietoa ilmiöstä; mitä vanhuspalvelulailla haluttiin säädettävän, mitkä juridiset reunaehdot ohjaavat tehostettuja asumispalveluita, ja mitä epäkohtia tai puutteita toimintayksiköissä on mahdollisesti havaittu. Empiiristä osiota taustoittaa lainsäädännön asettamien reunaehtojen sekä haavoittuvuuden ja vanhuksiin kohdistuvan kaltoinkohtelun määritelmien ja aiemman tutkimuksen tarkastelu. Tutkimus on luonteeltaan empiirinen. Tutkimusote on pääasiassa määrällinen, mutta laadullisia piirteitä tutkimukseen tuo teemoittelun ja tyypittelyn keinot aineiston analyysissa. Analyysi on teoriaohjaavaa ja päättelyn logiikka abduktiivista. Empiirisenä aineistona tutkimuksessa on Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuosina 2017–2019 ratkaisemat tehostettua palveluasumista koskevat valvonta- ja kanteluasiat (100 ratkaisuasiakirjaa).

Sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin osalta reilu 70 % kaikista sektoria koskeneista ratkaisuista johti hallinnolliseen ohjaukseen. Kokonaistasolla siis julkisen ja yksityisen sektorin välillä ei ole merkittävää eroa hallinnollisen ohjauksen sisältävien ratkaisujen määrän osalta, vaikka määrällisesti ratkaisuja oli yksityisen sektorin osalta enemmän. Tutkimuksessani havaitaan, että yleisimmin epäkohdat liittyivät henkilöstön mitoitukseen ja rakenteeseen sekä lääkehuoltoon. Hallinnollisen ohjauksen vakavuuden perusteella henkilöstön mitoitukseen liittyvät puutteet voidaan nähdä erityisesti yritysten kipukohtina. Epäkohtien taustalla voidaan nähdä rakenteellisia lähtökohtia: yhtäältä henkilöstön riittämättömyys, vaihtuvuus ja kokemattomuus voidaan nähdä riskinä laadukkaalle lääkehoidolle ja hoivalle, kun laajemmalla tasolla lainsäädännön heikko ohjaavuus, yhtenäisten toimintatapojen ja kriteerien puute sekä monitahoisen valvonnan haasteet jättävät toimijoille tulkinnanvaraisen nykytilan. Vanhustenhoivaa kehitettäessä tuleekin entistä paremmin huomioida 2000-luvulla muuttunut ja monipuolistunut hoivapalvelu- ja tuottajakenttä.