Esitutkinnan rajoittaminen - poikkeuksesta pääsäännöksi?

Abstract

Tutkielma käsittelee esitutkinnan rajoittamista toimenpiteestä luopumisen muotona. Esitutkinnan rajoittamisten määrät ovat olleet kasvussa useiden vuosien ajan. Esitutkintaa rajoittamalla poiketaan lainsäädännössämme pääsääntönä olevasta esitutkintapakosta. Nykyisessä tilanteessa yhä useampi rikos jää tutkimatta, mikä tarkoittaa, että myös esimerkiksi rikosvastuun toteuttamisesta joudutaan näissä tapauksissa luopumaan.

Esitutkinnan rajoittamisella on vaikutuksia rikosprosessille asetettuihin funktioihin, kuten rikosvastuun toteuttamiseen, oikeussuojan ja -turvan antamiseen sekä rikosoikeudelliseen yleisestävyyteen. Kyse on tasapainoilusta näiden funktioiden välillä tilanteessa, jossa rikosprosessin viranomaisten resurssit ovat niukat ja tarpeettomista toimenpiteistä pyritään luopumaan, jos suinkin mahdollista. Suomessa erilaiset toimenpideharkintaa sisältävät mahdollisuudet luopua toimenpiteistä ovat lisääntyneet, mikä merkitsee myös perinteisen legalistisen rikosoikeusjärjestelmän muuttumista.

Esitutkinnan rajoittamisen taustalla vaikuttaa prosessiekonomian tavoite. Sen mukaisesti esitutkinnan rajoittamisen avulla pyritään kohdentamaan rikosprosessin viranomaisten rajallisia resursseja tehokkaammin ja tarkoituksenmukaisemmin. Voimavaroja suunnataan esimerkiksi vähäisten rikosten sijasta vakaviin rikoksiin, koska nykyisten poliisi-, syyttäjä- ja tuomioistuinlaitoksen resurssien ei koeta riittävän kaikkien vähäistenkin rikosten tutkimiseen. Esitutkinnan toimittamatta jättämisellä on kuitenkin todettu olevan esimerkiksi poliisin nauttimaa luottamusta vähentävää vaikutusta. Jatkossa rikosprosessin funktioiden toteutumisen turvaamiseksi tarvitaankin myös muita keinoja, kuin että yhä useampi esitutkinta jätetään toimittamatta tai lopetetaan.