Oikeuden välineellistäminen Suomessa : oikeudelliset keinot osana hybridiuhkia

Abstract

Lainsäädännöllä nähdään olevan uusi, merkittävä ja monimutkainen rooli eurooppalaisen toimintaympäristön muutosten seurauksena. Länsimaisten demokratioiden näkökulmasta hybridiuhat kohdistuvat usein ei-sotilaallisiin rakenteisiin, jolloin tavoitteeksi kulminoituvat yhteiskuntarauhan ja oikeusvaltioperustan horjuttaminen. Hybridiuhkien yhteydessä havaitaan myös strategisten tavoitteiden muodostuvan juuri sotilaallisen yhteenoton välttämisen muotoon.

Hybridioperaatioiden yhteydessä on havaittu kansainvälisen oikeuden ja oikeusvaltion lakien sekä näiden rajojen hyväksikäyttöä. Vaikuttamistoimet pidetään laissa säädetyn kynnyksen alapuolella tai naamioidaan vastatoimien vaikeuttamiseksi. Myös oikeuden jättämien sääntelemättömien alueiden hyödyntäminen on muodostunut keskeiseksi keinovälineeksi. Oikeudellinen ongelma tiedostetaan ja akateemisessa keskustelussa on noussut lawfare -käsite yhdeksi hybridiuhkiin kuuluvaksi osa-alueeksi, sen merkityksen kasvaessa jatkuvasti. Käsitteestä on toistaiseksi käytetty suomen kielessä vapaasti käännöksiä lakisota ja lakisodankäynti.

Lawfare näyttäytyy oikeusjärjestelmän vahingoittamisena, sääntelemättömien alueiden hyödyntämisenä sekä oman toiminnan oikeuttamisena. Lainsäädännön ja juridisten instituutioiden välineellistäminen sekä voimassa olevan oikeuden rajamailla liikkuminen on tullut osaksi hybridioperaatioissa hyödynnettyjä keinoja. Tutkimuksessa tarkastellaan lawfareksi määriteltyä toimintaa, sen ilmentymistä Suomessa sekä hahmotellaan vaikutuksia, joita toiminnasta voi seurata oikeusvaltion sisällä. Tutkimuksessa esitetään käsitteellisen systematisoinnin avulla oikeustieteelliseen keskusteluun suomenkielinen vastine angloamerikkalaista alkuperää olevalle käsitteelle.

Tutkimus osoittaa, että Suomessa on havaittu itärajan sekä Itämeren viimeaikaisten tapahtumien seurauksena merkkejä oikeutta välineellistävästä toiminnasta, joka muistuttaa lawfareksi määriteltyä toimintaa. Tutkimus kuvailee vaalihäirinnän ja sosiaalisen median alustojen hyödyntämisen mahdollisuuksia väylinä, joihin yhteiskunnallisten järjestelmien vahingoittamispyrkimykset voivat edetä. Tutkimuksessa myös esitellään oikeusjärjestelmään instituutiona kohdistuvaa painetta oikeuden välineellistämisen jatkuessa. Tutkimuksen päätelmänä ehdotetaan myös hybridivaikuttamisen ja hybridihäirinnän kaltaisten käsitteiden systematisoinnin jatkamista ja oikeudellisen näkökulman sisällyttämistä. Valtiollista hybridivaikuttamista ja -häirintää voidaan toteuttaa myös oikeudellisin keinoin.