’’Tässä järjestyksessä maailman kuuluukin mennä, vanhat kuolevat ennen nuoria’’ : Suomalaisten käsityksiä kuolemasta ja elämästä menetyksen jälkeen

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia käsityksiä suomalaisilla on hyvästä kuolemasta sekä millaiset asiat ovat myöhemmin auttaneet yksilöitä selviämään läheisen kuolemasta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja toteutettu käyttäen menetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen aineistona on Tietoarkiston valmis aineisto ’’Kuolema, menetys ja muisto’’. Aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä vuonna 2014 ja se sisältää yhteensä 42 kirjoitusta, jossa suomalaiset kertovat kokemuksistaan kuolemasta ja menetyksestä. Aineiston ovat keränneet ja anonymisoineet Suomen Kirjallisuuden Seura, Kaarina Koski Turun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta sekä Suomen Akatemian Mieli ja toinen -projekti. Tutkimustulosten pohjalta muodostui hyvää kuolemaa tarkasteltaessa kolme kategoriaa: korkea ikä, nopea ja kivuton kuolema sekä ihmisarvo ja elämän mielekkyys ajalla ennen kuolemaa. Läheisen kuolemasta selviytymistä tarkasteltaessa tutkimuksessa muodostui neljä kategoriaa: suhtautuminen kuolemaan luonnollisena osana elämää, usko jälleennäkemiseen, vainajan muistelu ja perinteiden jatkaminen sekä sosiaalinen tuki, joka jakaantui edelleen läheisiltä, vertaisilta ja ammattilaisilta saatuun tukeen. Tutkimustulosten perusteella hyvän kuoleman edellytyksiä jäsennettäessä palataan elämän luonnollisina koettujen perusasioiden äärelle. Tulosten mukaan hyvän kuoleman edellytykset ovat usein sellaisia, joihin on mahdollista vaikuttaa, kuten kärsimyksen vähentäminen ja poistaminen kivunhoidolla sekä kuolemaa edeltävän ajan tekeminen yksilölle mahdollisimman mielekkääksi ja hyväksi. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että läheisen kuolemasta selviäminen on edelleen lähinnä yksilön ja hänen lähipiirinsä asia. Kokemuksesta ja surusta selviämisessä auttoivat omien psykologisten ja henkisten keinojen lisäksi oma lähipiiri. Ammattilaisilta saadun tuen rooli näyttäytyi tuloksissa pienenä ja myös organisoidun vertaistuen merkitys läheisten tukeen verrattuna oli vähäinen. Erityisesti traumaattisen surun kohdalla ammattilaisilta saatavan tuen merkitys kuitenkin korostuu, minkä vuoksi surevien kohtaamiseen liittyviä palvelupolkuja tulisi kehittää ja yhtenäistää, jotta ihmiset eivät jäisi surun kanssa yksin.