Poissaolon taide : Tulkintoja tilan ja muistin merkityksistä Rachel Whitereadin veistotaiteessa

Abstract

Tutkielmani käsittelee englantilaisen taiteilija Rachel Whitereadin (synt. 1963) kolmea teosta: Ghost (1990), House (1993) ja Holocaust Memorial (2000). Whiteread tunnetaan monumentaalisista veistoksistaan, jotka edustavat niin sanottuja negatiivisia tiloja. Tarkastelen betonista tehtyjä negaatiovaluihin perustuvia veistoksia tilantutkimuksen ja muistitutkimuksen avulla. Tutkimuksellisena viitekehyksenä on psykoanalyyttinen taiteentutkimus, jossa hyödynnän Sigmund Freudin (1856-1939) teorioita unien tulkinnasta ja unheimlichista, Jacques Lacanin (1901-1981) käsityksiä äänestä, toiseudesta ja tiedostamattomasta sekä Julia Kristevan (1941- ) näkemyksiä abjektista ja semioottisesta khorasta. Psykoanalyyttisen taiteentulkinnan yhtenä tavoitteena on ollut osoittaa taiteen tekemisen, kokemisen ja arvioinnin perustuvan sellaisiin psyykkisiin lainalaisuuksiin, jotka pätevät muillakin elämänalueilla. Psykoanalyysi ja taiteentutkimus ovat Freudin ajoista lähtien kehittyneet rinnakkaisilla liikeradoilla. Aikoinaan psykoanalyytikot tarkkailivat luovan taiteilijan motivoivia konflikteja ja taidehistorioitsijat fokusoivat taiteilijan tuotantoon. Nykyään molemmat kentät ovat lähentyneet luomisprosessin ja sen dialogisuuden tutkimukseksi. Whitereadin veistokset tutkivat taakse jätettyjä elämisen merkkejä tilassa. Suljetut tilat herättävät muistoja, mutta voivat myös edistää unohtamista. Whitereadin taiteessa vuorottelevat muistaminen/unohtaminen ja kertominen/vaikeneminen. Tutkimukseeni valikoidut teokset ovat lähellä arkkitehtuuria – kolmiulotteisia rakennusta tai huonetta kuvaavia veistoksia. Niiden kaikkien sisustana on tyhjä tila, joka on aikoinaan toiminut kotina – paikkana, jolla on valtava voima säilyttää, tuottaa ja palauttaa mieliin muistoja. Veistoksissa on ollut elämän henkäys ennen sementtimassan muodostamaa kuolinnaamiota. Niissä on juuri tämän heimlich/unheimlich -yhdistelmän vuoksi abjektimaista vetovoimaa. Khoramaisissa teoksissa palataan takaisin siihen hiljaisuuden tilaan, jonka vain äidin kohtu voi tarjota. Tämän myötä vetäydymme myös tiedostamattomaan ja sieltä kumpuaviin outouden ja vierauden tunteisiin. Tutkimuksessa keskeistä on eräänlainen poissaolon dynamiikka, jopa välttelyn retoriikka – se mistä ei voi puhua. Poissaolon taide korostaa häiriötä, puutetta dialogisessa yhteydessä. Pääsy kieleen on olennainen osa kaikkien kolmen psykoanalyytikkomme ajattelua. Kukin yhtyy käsitykseen siitä, että pääsy kieleen vaatii separaatiota, identifikaatiota ja sisäistämistä. Tiedostamaton on rakentunut kielen tavoin. Puhe jättää aina pois jotain, jota ei voi vangita kieleen. Vain poissaolo voi edustaa sitä. Whitereadin teokset edustavat poissaoloa ja samalla jotain, jota ei voi vangita kieleen. Teokset problematisoivat käsityksemme tilasta ja paikasta ja vieraannuttavat nämä käsitteet jokapäiväisestä elämästä – ollen samalla haikeita muistoja menneestä kotoisuudesta.