Nuorten kertomukset osallisuuden ja kuulluksi tulemisen toteutumisesta koulukodin arjessa.

Abstract

Suomalainen koulukotilaitos on nykymuodossaan 1947 aloittanut kaikkein vaikeahoitoisimmille nuorille tarkoitettu lastensuojelun sijaishuollon instituutio, jonka oikeutuksesta ja soveltuvuudesta käydään parhaillaankin kiivasta keskustelua. Koulukotitutkimuksia on tehty melko runsaasti, mutta laitoksessa elävien nuorten oma ääni on pääsääntöisesti jäänyt marginaaliin. Nuorten omia näkemyksiä on ehdottomasti kuunneltava enemmän, mikäli halutaan saada kattavampi kokonaiskuva koulukotilaitoksen nykyisestä todellisuudesta, mahdollisista muutoshaasteista ja ylipäätään koko laitoksen olemassaolon oikeutuksesta.

Pro gradussani lähestyn koulukotinuorten kertomuksiin perustuvia kokemuksia osallisuuden ja kuulluksi tulemisen viitekehyksessä. Ensisijainen tutkimuskysymykseni on, että miten osallisuus ja kuulluksi tuleminen toteutuvat nuorten kertomuksien mukaan koulukodin arjessa Perky-Smithin ja Thomaksen (2010) määrittelemiin osallisuuden avaimiin suhteutettuna. Toissijaisesti vertaan saamiani tuloksia aiempiin aihetta koskeviin suomalaistutkimuksiin ja pohdin jatkotutkimusten tarvetta. Tarjoan gradussani myös konkreettisia muutosehdotuksia, jotka perustuvat nuorten kertomuksiin.

Haastattelin yhteensä seitsemää kahdessa eri koulukodissa asuvaa nuorta, joista kahta kahteen eri kertaan. Osalle haastateltavista olin entuudestaan tuntematon ja osalle tuttu ohjaajasijaisuuteni vuoksi. Haastatteluissa oli piirteitä sekä puolistrukturoidusta että avoimesta teemahaastattelumallista. Alkujaan olin hahmotellut tiettyjä kysymyksiä, joita oli määrä kysyä kaikilta. Tarkoituksenmukaisuussyistä haastattelut muuttuivat käytännössä hyvin avoimiksi, joskin ohjailin keskusteluja toisinaan haluamiini suuntiin. Teoria- ja aineistolähtöisyyttä yhdistävän pro graduni tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi.

Nuorten kertomusten mukaan Perky-Smithin ja Thomaksen määrittelemät osallisuuden ja kuulluksi tulemisen periaatteet toteutuvat pääosin puutteellisesti koulukodin arjessa. Erityisen merkittäviksi osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksia vaarantaviksi tekijöiksi osoittautuivat esimerkiksi nuorten oman äänen sivuuttaminen virallisissa kuulemistilanteissa, työntekijöiden ja nuorten välisen todellisuuden suuret eroavaisuudet, ylisuojeleminen, nuorten yhteydenpidon rajoittaminen, kasvottomien tahojen valta päättää nuorten asioista sekä työntekijöiden runsas vaihtuvuus. Joidenkin nuorten mielestä osallisuus ja kuulluksi tuleminen puolestaan toteutuvat kohtalaisen hyvin muun muassa oman tulevaisuuden suunnittelussa ja harrastusmahdollisuuksissa. Vaikka rakenteellisilla toimintamalleilla on merkitystä, nuorten mukaan kunkin aikuisen henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksiin. Haastatteluista käy selkeästi ilmi, että mitä kiinteämmin työntekijä on mukana nuorten joka päiväisessä arjessa, sitä enemmän häntä arvostetaan.