Korkoriskinhallintastrategioiden vaikutus velkakirjojen preemioon

Abstract

Rahoituslaitokset ovat merkittävässä roolissa makrotaloudessa ja rahapolitiikan suorittamisessa, minkä lisäksi niiden varallisuuserät koostuvat suurilta osin korkoalttiista instrumenteista, minkä johdosta ne altistuvat korkoriskille. Korkotasojen muutoksella on vaikutusta pankkien pääomaan, joka laskee korkojen laskiessa. Pankkien pääoman muutoksella taas voi olla vaikutusta koko talouden vakauteen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, voidaanko pankkien korkoriskille altistumisen avulla ennustaa valtion velkakirjoista saatavaan ylituottoon, eli preemioon. Korkoriskille altistumista mitataan rahoituslaitosten tulokuilulla, eli vuoden sisällä erääntyvien varojen ja vastuiden erotuksella suhteutettuna rahoituslaitosten kokonaistaseeseen. Tutkimuskysymyksen kannalta olennainen teoreettinen viitekehys muodostetaan tarkastelemalla korkoriskinhallinnan menetelmiä. Velkakirjapreemion ja pankkien tulokuilu saadaan yhdistettyä tarkastelemalla pankkien optimointiongelmaa, jossa ne valitsevat nettomääräiset omistuksensa maksimoimalla keskiarvo–varianssi-kriteerin mukaisen hyötynsä. Tutkielman empiirisen osion aineisto on ajanjaksolta 1.1.2005–31.12.2019. Rahoituslaitosten tulokuilu on laskettu Euroopan keskuspankin tilastotietopalvelusta saatavalla kuukausittaisella aineistolla, joka koostuu euroalueen rahoituslaitosten taseiden lyhytaikaisista eristä. Eurovaltioiden nollakuponkivelkakirjojen preemiot on saatu laskettua Euroopan keskuspankin estimoiduista spot-koroista. Regressiomallien estimointien tulosten perusteella voitiin havaita tulokuilun ja velkakirjapreemion vallitsevan negatiivinen korrelaatio. Saadut kerroinestimaattien arvot olivat tilastollisesti ja taloudellisesti merkitseviä. Yhden keskihajonnan suuruinen lisäys tulokuilussa liittyy noin 1,26 % pienempiin tuleviin preemioihin kahden vuoden maturiteetin nollakuponkilainoista. Tämän negatiivisen korrelaation havaittiin kasvavan nollakuponkilainojen maturiteettien kasvaessa, minkä perusteella tulokset olivat linjassa Haddadin ja Sraerin (2020) teoreettisen mallin ja empiiristen tulosten kanssa. Pelkkää tulokuilua selittävänä muuttujana käytettäessä vaihtelivat mallien selitysasteet 53,8 %:n ja 27,4 %:n välillä. Makrotaloudellisten muuttujien ja korkokäyrästä saatujen pääkomponenttien lisäys regressiomalliin ei heikentänyt tulokuilun tilastollista merkitsevyyttä.