Lapsen itsemurha ei mene ohi : Analyysi kuolemansurun vaikutuksista autofiktion äidin elämään

Abstract

Surun kokonaisvaltaisuus saattaa sosiaalityössä jäädä tunnistamatta ja tämä osa asiakkaan tarinaa jäädä liian vähälle huomiolle. Tämä tutkielma nostaa esiin kuolemansurun kokemuksen yksilöllisyyden ja aineistosta paikantuvien surun vaikutusten moninaisuuden. Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat miten suru vaikuttaa yksilön elämää, millainen on yksilön siirtymä uuteen tulevaan aikaan ja millaiseksi hänen elämänsä muodostuu. Menetelmänä on teorialähtöinen teema-analyysi ja aineistona Katriina Huttusen autofiktio Surun istukka. Aineiston analyysissa suru näyttäytyy moniulotteisena ja surijan tulevaisuutta vahvasti määrittävänä. Suru vaikuttaa yksilön arjen toimintakykyyn, muuttaa sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta, elinympäristöä ja elämän tärkeysjärjestyksiä sekä haastaa uudenlaisen identiteetin luomiseen. Keskeisenä teemana suruun sopeutumisessa ja siirtymässä kohti tulevaisuutta aineistosta paikantui tiedon käyttäminen merkityksen rakentamisessa. Suru pakottaa etsimään vastauksia siihen mitä tapahtui ja millaisena maailma voi menetyksen jälkeen jatkua. Aineiston äidin on rakennettava tarina lapsen kuolemasta ja ratkaistava mitä on olla äiti lapselle, joka ei enää elä. Tulevaisuutta linjaavana keskeisenä teemana paikantuu tavoitteiden uudelleenmuotoilu. Aineiston surijan päämääränä ei ole toipuminen. Hän asettuu vastustamaan surun loppumisen mahdollisuutta ja jää suruunsa rakentaen tulevaisuutensa lapsensa haudalla käymisen ja surutekstien kirjoittamisen ja kääntämisen ympärille. Hän jättäytyy rakkaudelliseen suruun, häpeään, syyllisyyteen ja tyhjyyden kokemukseen. Tutkielmassa tuodaan esiin monipuolisen surunäkemyksen tarpeellisuus sosiaalityössä.