”Neuvostoliitosta suuntautuvasta paluumuutosta ei tarvitse mitään etukäteisselvityksiä” – inkeriläisten paluumuuton käynnistymisen motiivit ja toteutus ulkoasiainministeriössä vuosina 1990-1991

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan inkerinsuomalaisten paluumuuton valmistelua, motiiveja sekä toteutusta pääasiassa ulkoasiainministeriön näkökulmasta vuosina 1990 - 1991. Inkeriläisten paluumuuton myötä Suomeen on saapunut noin 35 000 inkerinsuomalaista, mutta tähän päivään saakka paluumuuton taustat, motiivit sekä toteutus ovat olleet savuverhon peitossa, niin tutkijoille kuin itse inkeriläisillekin. Tämä siitäkin huolimatta, että ensimmäiset askeleet paluumuuton toteutukselle otettiin jo kesällä 1988, Seppo Tiitisen tavattua KGB:n silloisen Helsingin päällikön Felix Karasevin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarjota kaikille Suomeen muuttaneille inkeriläisille vastauksia heidän laajasti arvuuttelemiinsa kysymyksiin paluumuutosta. Inkeriläisteemaa on puntaroitu yleisellä tasolla Suomessa varsin paljon, useista eri näkökulmista. Huomiota ovat saaneet niin historialliset tapahtumat niin Venäjällä kuin Neuvostoliitossa, mutta myös myöhemmät kotoutumisongelmat Suomeen aina vuodesta 1990 eteenpäin. Vuodet 1988 - 1996 hallinnollisesta näkökulmasta ovat kuitenkin jääneet, tuntemattomasta syystä, huomattavasti vähemmälle huomiolle. Tämä tutkimus on tehty arkistomateriaalien sekä henkilöhaastatteluiden avulla. Ulkoministeriön-, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Mauno Koiviston yksityisarkiston asiakirjat ovat tarjonneet runsaasti käyttökelpoista tietoa aiheesta. Pääosaan nousevat kuitenkin henkilöhaastattelut, joiden avulla olen onnistunut täyttämään sellaisia aukkoja, jotka muutoin jäisivät arvoitukseksi. Esimerkiksi entinen Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen sekä työministeriön entinen johtaja, Matti Pukkio, pääsevät ääneen työssäni. Lähteitteni avulla perustelen kokonaisvaltaisesti paluumuuton eri syyt sekä lopulta myös Mauno Koiviston henkilökohtaiset motiivit. Tarkastelen myös millaisia inkeriläisongelmia ulkoasiainministeriö sekä Suomen venäjällä sijainneet ulkomaanedustustot kohtasivat paluumuuton kahtena ensimmäisenä vuotena. Työn päällimmäiseksi tulokseksi nousee Suomen valtion leväperäinen valmistautuminen paluumuuttoon. Suurimpana syynä tälle oli, ettei suomalaisia ministeriöitä tai virkamiehiä valmisteltu juuri mitenkään inkerinsuomalaisten paluumuuttoon alkamiseen.