Urheiluseuran konkurssi pelaajaoikeuksien ja sarjapaikkojen näkökulmasta

Abstract

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää pelaajaoikeuksiin ja sarjapaikkoihin liittyviä ongelmatilanteita urheiluseuran konkurssitapauksissa. Urheiluseurojen konkurssit ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien, mutta niihin liittyy edelleen oikeusteknisiä ongelmia, joiden oikeustila on avoinna. Selvitän voimassa olevan oikeuden avulla ensinnäkin, ovatko pelaajaoikeudet ja sarjapaikat realisoimiskelpoisia. Toiseksi tarkastelen niiden panttauskelpoisuutta urheiluseuran lainan vakuuksina. Näiden kysymysten selvittämiseksi on tarkasteltava myös mainittujen oikeuksien siirtokelpoisuutta.

Tutkielmani lähestyy aihetta oikeusdogmaattisesti eli lainopillisesti. Siitä huolimatta, että urheiluseurojen konkurssitapaukset ovat yleistyneet, oikeuskäytäntöä on kertynyt verrattain vähän. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi onkin täytynyt perehtyä etenkin voimassa olevaan lainsäädäntöön, oikeuskirjallisuuteen ja lain esitöihin. Urheiluoikeudelle tyypilliseen tapaan olen perehtynyt myös urheilun itsesääntelyyn, mikä näkyy lähdeluettelossa lajiliittojen sääntömääräysten runsaudessa. Vaikka tutkielma painottuu insolvenssioikeuden ja urheiluoikeuden rajapintaan, aiheen vuoksi se sivuaa myös esineoikeudellisia ja yhtiöoikeudellisia kysymyksiä.

Tutkielmani osoittaa, että urheilun itsesääntelyjärjestelmä on toisinaan haastavaa sovittaa yhteen oikeusjärjestelmän kanssa. Tutkimustuloksena voidaan ensinnäkin todeta, että mahdollisuus pelaajaoikeuksien ja sarjapaikkojen realisoimiseen on jätetty lajiliittojen päätösten varaan. Toiseksi päädyn siihen lopputulokseen, että pelaajaoikeudet eivät ole panttauskelpoisia puuttuvan julkivarmistuskeinon vuoksi. Sarjapaikat osoittautuivat panttauskelpoisiksi ainoastaan silloin, kun ne on myönnetty siirtokelpoisiksi lajiliiton sääntömääräyksissä. Lopuksi ehdottaisinkin, että lajiliitot säännönmukaisesti toteaisivat säännöissään sarjapaikat luonteeltaan siirtokelpoisiksi oikeuksiksi, jotta niiden vakuusarvo selkiytyisi.