Työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamiskäytäntö edustavuuskriteerin osalta
Ladataan...
1.42 MB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset5
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamisedellytyksiä keskittyen erityisesti edustavuuskriteerin arviointiin. Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n mukaan: ”Työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä.” Tutkielmassa paneudutaan siihen, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut asianomaisella alalla edustavana pidettävyyden edellytyksellä, miten kriteeriä on oikeuskirjallisuudessa hahmotettu ja millaiseksi sitä koskeva vahvistamiskäytäntö on muodostunut.
Tutkimus on metodiltaan lainopillinen ja siinä hyödynnetään myös empiiristä oikeustutkimusta. Aineistona käytetään lain, esitöiden ja oikeuskirjallisuuden ohella vahvistamislautakunnan ja työtuomioistuimen antamia yleissitovuutta koskevia ratkaisuja, joita analysoidaan sekä määrällisesti että laadullisesti.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että edustavuuskriteeriä koskeva arviointi lähtee edelleen tilastollisen edustavuuden arvioinnista eli sen määrittelemisestä, kuinka iso osuus alan kaikista työntekijöistä kuuluu työehtosopimuksen normaalisitovuuden piirin. Lähtökohtana on, että työehtosopimus katsotaan edustavaksi, mikäli siihen on normaalisitovuuden perusteella sidottu noin puolet alan kaikista työntekijöistä. Mekaanisen tilastollisen arvioinnin rinnalle on työsopimuslain esitöissä tuotu myös lisäkriteereitä, joiden myötävaikutuksella noin 50 %:n säännöstä voidaan poiketa yleistä pyöristyssääntöä selvästi enemmän.
Työtuomioistuin näyttääkin ratkaisukäytännössään omaksuneen joustavaan kokonaisharkintaan pohjaavan ratkaisulinjan tapauksissa, joissa tilastollinen edustavuus ei ole yltänyt 50 %:iin. Kokonaisharkinnassa huomioon otettavia lisäkriteereitä ovat asianomaisen alan työehtosopimustoiminnan vakiintuneisuus, alan yleinen järjestäytymisaste puolin ja toisin sekä työehtosopimusten yleissitovuuden tavoite järjestäytymättömien työnantajien työntekijöiden työnteon vähimmäisehtojen laajana turvaajana. Läpikäydyissä työtuomioistuimen ratkaisuissa yleissitovuus oli vahvistettu alimmillaan 39 %:n edustavuudella ja jätetty vahvistamatta ylimmillään 43 %:n edustavuudella. Näin ollen vaikuttaa siltä, että yleissitovuuden vahvistamisen kynnys on lisäkriteerien soveltamisen myötä laskenut jonkin verran siitä tilastollisen edustavuuden tasosta, jota vuoden 1970 työsopimuslain aikaan edellytettiin. Tutkielman perusteella yleissitovuuden vahvistamista matalammalla tilastollisella edustavuudella puoltaa ainakin työehtosopimustoiminnan vakiintuneisuus sekä sen vahva asema omalla soveltamisalallaan.
Edustavuuskriteerin täyttymisen arvioimista varten on määriteltävä työehtosopimukseen normaalisitovuuden perusteella sidottujen työntekijöiden määrä suhteessa alan työntekijöiden kokonaismäärään. Näiden tilastojen luotettavassa ja läpinäkyvässä määrittämisessä havaittiin tutkimuksessa merkittäviä puutteita. Keskeisimpänä se, ettei Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastojen toimialaluokitukset useinkaan vastanneet työehtosopimuksessa määriteltyä soveltamisalaa, jolloin tietoa jouduttiin arvioimaan muista lähteistä. Tällaisissa tilanteissa arvio saattoi perustua esimerkiksi työehtosopimuksen sopijaosapuolten omiin arvioihin tai muihin hankalasti todennettavissa oleviin ja verrattain epätarkkoihin lähteisiin.