Lisääntyvien silakkakoiraiden ominaisuudet Saaristomeren kutualueilla

Abstract

Silakka (Clupea harengus membras) on Itämerellä esiintyvä sillin (C. harengus) alalaji, jolla on pelagiaalisena planktivorina merkittävä rooli Itämeren ulappa-alueiden ravintoverkossa. Silakka on myös kaupallisesti Suomen pyydetyin ja merkityksellisin laji. Silakka kasvaa ja elää suurimman osan vuodesta avoimilla merialueilla, mutta kutupaikkauskollisena lajina se nousee kevätkesäisin rannikkoalueiden rannoille kutemaan. Saaristomerellä kutevaa kantaa on seurattu ja tutkittu jo yli 40 vuoden ajan, mutta tähänastinen tutkimus on pitkälti keskittynyt naaraiden tutkimukseen. Emokalojen fysiologisten ominaisuuksien tiedetään vaikuttavan syntyvien poikasten määrään ja laatuun, mutta viime vuosina on havahduttu myös koiraiden merkitykseen kalakantojen tutkimuksessa. Itämeri on viime vuosikymmenten aikana lämmennyt ja suolapitoisuus on laskenut. Nämä muutokset aiheuttavat muutoksia silakalle suorien stressitekijöiden ja ravintoverkon muutosten kautta. Tässä tutkielmassa pyrin luomaan yleiskatsauksen Saaristomerellä kutevan silakkakannan koiraiden tilasta ja erityisesti perehdyin fysiologisissa ominaisuuksissa havaittaviin muutoksiin ajanjaksolla 1984–2021. Tavoitteeni oli myös tarkastella silakkanaarailla esitetyn resurssiallokaatioteorian toteutumista koirailla. Resurssiallokaatioteorialla tarkoitetaan tässä tutkielmassa eliölle käytettävissä olevien resurssien ja energian siirtämistä somaattisesta kasvusta lisääntymiseen erityisesti muuttuvissa elinolosuhteissa. Havaitsin muutoksia pituuden, painon ja iän vuosittaisissa keskiarvoissa. Havaintojakson aikana kalat olivat keskimäärin pienentyneet ja niiden keskimääräinen ikä oli noussut noin vuodella. Vertasin myös koiraiden kunnossa ja gonadosomaattisessa indeksissä tapahtuneita muutoksia Selkämeren suolapitoisuuden ja Saaristomeren veden talvilämpötilojen muutoksiin. Suolapitoisuuden lasku ja lämpötilojen nousu korreloivat voimakkaasti silakoiden koon pienentymisen ja kuntokertoimen (CF) heikkenemisen kanssa. Tulokset viittaavat yhteyteen Itämeren ympäristön tilan ja silakkakannan muutosten välillä. Tulokset tukevat ajatusta resurssiallokaation toteutumisesta koirailla, sillä ne osoittavat koiraiden suhteellisen lisääntymispanoksen säilyneen ennallaan ympäristön muutoksesta huolimatta.