Nuoret miehet turvapaikkaprosessissa : näkökulmia kansalaisuuden rakentumiseen ja tekoihin

Abstract

Tässä tutkielmassa selvitin pitkään turvapaikkaprosessissa olleiden nuorten miesten kansalaisuuden ilmenemistä sekä sitä vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä. Tutkielman tarkoituksena on lisätä ymmär-rystä turvapaikkaa hakevien nuorten miesten yhteiskuntaan kiinnittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöi-tä kohtaan. Ulkoinen viitekehykseni käsittelee turvapaikanhakuun liittyvää lainsäädäntöä, sen viimeaikaisia muutoksia ja niiden vaikutusta turvapaikkaa hakevien asemaan ja oikeuksiin Suomessa, sekä viime vuosina tuotettua turvapaikanhakuun liittyvää tutkimusta. Sisäinen viitekehykseni koostuu kansalaisuusteoreettisesta kirjallisuudesta ja kansalaisuuden käsitteeseen liittyvästä tieteellisestä keskustelusta.

Tutkielmani on laadullinen. Sen aineistona on käytetty osaa EU-rahoitteisen Helsingin yliopiston ja Punaisen Ristin yhteisen RAISD-hankkeen haastatteluaineistosta. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu seitsemästä n. 18–25 -vuotiaan miehen teemahaastattelusta. Aineiston analyysissä on käytetty laadullista sisällönanalyysiä ja analyysitapa on teoriaohjaava. Analyysin perusteella nuorten miesten kansalaisuus näyttäytyy moniulotteisena ja ristiriitaisena, mutta tavoitteiltaan yhteiskunnan jäsenyyteen tähtäävänä. Nuoret miehet rakentavat yhteiskunnan jäsenyyttään toteuttamalla aktiivisen kansalaisen ihannetta. Pitkän turvapaikkaprosessin aiheuttama epävarmuus ja kielteiset turvapaikkapäätökset aiheuttavat stressiä ja mielialan laskua, mikä näkyy osassa vastaajista lamaantumisena ja odottamaan jäämisenä. Yhteiskunnan osoittama torjunta heikentää kiinnittymistä ja aiheuttaa irrallisuutta. Nuorten miesten vaikuttamisen tavat näyttäytyvät kritiikkinä ja aktivistikansalaisuutena. Vastaajien yksilölliset, mutta yhteneväiset ratkaisut heidän tavoitellessaan oikeuksiaan tulkitsen kansalaisuuden teoiksi. Aktivistikansalaisuutta vahvistavat kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja omasta pystyvyydestä sekä ympäristöstä ja rakenteista saatu tuki. Sen sijaan turvapaikkaprosessin pitkittyminen ja sen aikainen ahdas toimintatila, ulkopuolisuutta korostavat tapahtumat sekä näiden kokemusten kanssa yksin jää-minen heikentävät aktivistikansalaisuutta.

Sosiaalityön kannalta merkittävin tulokseni liittyi kohtaamattomuuden kokemukseen, joka lävisti koko aineiston. Kohtaamattomuutta tapahtui etenkin viranomaisessa, kuten poliisilla ja Maahanmuuttovirastossa, ja vastaanottopalveluissa. Sosiaalityö ei noussut esiin miesten puheissa, mikä herättää kysymyksen sosiaalityön näkyvyydestä vastaanottokeskuksissa. Sosiaalityössä on syytä tarkastella nuorten miesten kohtaamista myös kansalaisuusnäkökulmasta. Yhteiskunnallista keskustelua pitkään turvapaikkaprosessissa olleiden nuorten miesten tilanteesta ja mahdollisuuksista saada oleskelulupa Suomes-sa on syytä jatkaa. Kansalaisuuden tekojen näkökulma voi jatkossa tuoda uudenlaista tietoa monikulttuuristuvan ja muuttuvan yhteiskunnan ilmiöistä myös laajemmin kuin siirtolaistutkimuksessa.