Artificial Intelligence in Medicine and the Limits of Informed Consent: Balancing Autonomy and Duty of Care
Ladataan...
530.81 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset2
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Artificial intelligence (AI) systems are being integrated into medical practice in order to support diagnosis and treatment. These systems operate by processing large volumes of patient data and generating algorithm-based treatment assessments that may influence medical judgment. While AI has the potential to improve clinical outcomes, it also raises concerns regarding patient autonomy, the transparency of healthcare and the validity of informed consent.
This thesis examines how the doctrine of informed consent operates in Finnish medical law. The focus is on whether informed consent can continue to function as a legal justification for medical treatments, if parts of the decision-making process is no longer fully explainable to either patients or physicians.
In addition, the thesis analyses how patient autonomy should be balanced against the physician’s duty to provide care consistent with current medical knowledge and professional standards. The study is grounded primarily in Finnish medical law and constitutional principles, while also considering relevant European Union legislation, including the AI Act and the GDPR.
Methodologically, the thesis adopts a legal doctrinal approach, complemented by legal-theoretical analysis and a review of relevant research and regulations governing AI in medicine.
The main finding of the thesis is that AI challenges the doctrine of informed consent, as one of the requirements are that the patient must meaningfully understand and receive information about their care. Informed consent remains legally relevant, but its practical operation might become dependent on certain safeguards, such as human oversight.
The research also concludes that conflicts between patient autonomy and the physician’s duty of care can not be resolved through absolute prioritization. Instead, balancing must be contextual and proportional, taking into account factors, such as medical urgency, rebialibity on the AI system in question and the patient’s own understanding of the situation.
Tekoälyjärjestelmiä integroidaan yhä enemmän lääketieteelliseen käytäntöön diagnostiikan ja hoidon tukemiseksi. Nämä järjestelmät toimivat käsittelemällä suuria määriä potilastietoa ja tuottamalla algoritmeihin perustuvia hoidon arvioita, jotka voivat vaikuttaa lääketieteelliseen päätöksentekoon. Vaikka tekoälyllä on potentiaalia parantaa hoidon laatua ja kliinisiä lopputuloksia, se herättää samalla huolta potilaan itsemääräämisoikeudesta, terveydenhuollon läpinäkyvyydestä sekä tietoon perustuvan suostumuksen pätevyydestä.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tietoon perustuvan suostumuksen oppi toimii Suomessa. Keskeisenä kysymyksenä on, voiko tietoon perustuva suostumus edelleen toimia hoidon oikeutusperusteena tilanteissa, joissa osa lääketieteellisestä päätöksenteosta ei ole enää täysin selitettävissä potilaalle tai edes lääkärille.
Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten potilaan itsemääräämisoikeutta tulisi punnita suhteessa lääkärin velvollisuuteen antaa hoitoa, joka vastaa nykyisiä Käyvän Hoidon ohjeita. Tutkimus nojaa ensisijaisesti suomalaiseen lääketieteellisiä aloja ohjaavaan oikeuteen sekä perustuslakiin, mutta huomioi myös relevantin Euroopan unionin sääntelyn, mukaan lukien tekoälyasetus (AI Act) ja yleinen tietosuoja-asetus (GDPR).
Metodologisesti tutkielma perustuu lainopilliseen tutkimusotteeseen, jota täydentävät oikeusteoreettinen analyysi sekä tekoälyn käyttöä lääketieteessä koskevan tutkimuksen ja sääntelyn tarkastelu.
Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että tekoäly haastaa tietoon perustuvan suostumuksen doktriinia, sillä yksi sen keskeisistä edellytyksistä on potilaan mahdollisuus saada riittävästi tietoa hoidostaan ja ymmärtää se merkityksellisesti. Tietoon perustuva suostumus säilyy edelleen oikeudellisesti relevanttina, mutta sen käytännön toteutuminen saattaa entistä enemmän riippua erilaisista suojamekanismeista, kuten ihmisen suorittamasta valvonnasta.
Tutkimus myös päätyy siihen, että potilaan itsemääräämisoikeuden ja lääkärin hoitovelvollisuuden välisiä ristiriitoja ei voida ratkaista yksipuolisella ensisijaisuudella. Sen sijaan punninnan tulee olla tapauskohtaista ja suhteellista, ottaen huomioon esimerkiksi hoidon kiireellisyyden, kyseisen tekoälyjärjestelmän luotettavuuden sekä potilaan oman tilanteen ymmärtämisen.