Lapsuus ja nuoruus János Kádárin Unkarissa : Muistitietotutkimus koetusta ja kerrotusta arjen kulttuurista

Abstract

Unkarin lähihistorian monimerkityksellisimpiin jaksoihin luetaan János Kádárin hallinnon kausi (1956–1988). Unkarin kansantasavallan politiikkaa leimasi vuoden 1956 kansannousun jälkeisessä ajassa poliittisen yleistilan vakauttaminen, elintason nostaminen ja yhteiskunnan asteittainen vapautuminen. Unkarilaisessa muistikeskustelussa 33 vuotta kestänyt sosialistinen vaihe tulkitaan edelleen monitahoisesti: toisaalta nostalgian kohteena, toisaalta vaikean menneisyyssuhteen alustana. Tässä tutkimuksessa Kádárin hallinnon reaalisosialistista arkea lähestytään lasten ja nuorten näkökulmasta. Mikrohistoriallinen tutkimusote tarkastelee subjektiivisia kokemuksia, jotka aktualisoituvat menneisyyttä representoivissa muistelukertomuksissa. Moniääninen primääriaineisto muodostuu puolistrukturoituna verkkokyselynä kerätyistä 11:stä muistelukertomuksesta. Aineistoa täydentävät Unkarissa toteutettu jatkohaastattelu sekä muistitietoa kontekstoiva aineisto, kuten Suomen Ulkoministeriön diplomaattiraportit. Muistitieto on tutkimuksen post-sosialistisessa kontekstissa sekä tutkimuksen kohde että tutkimusmenetelmä. Muistelukertomuksissa sosialistinen arjen perintö rakentuu sosiaalis-kulttuurisina konstruktioina. Lapsuus- ja nuoruusarkea lähestytään antropologis-etnografisesti orientoituen, kulttuuriperinnön tutkimusperinteen viitekehykseen sitoutuen. Identiteettityön instrumentin – osallisuuskokemuksen – luonnetta tarkastelemalla ääneen pääsevät paitsi yksilöt myös kulttuuriperinnön äärellä edustettuina olevat yhteisöt. Muistelukertomukset valaisevat Kádárin järjestelmän aikalaisluonnetta ja yksilöiden suhdetta sosialistiseen menneisyyteen poliittisen järjestelmän muutoksen jälkeisessä ajassa. Menneisyyssuhteessa korostuu nostalgian ja poliittisen välinen jännite. Sosialistinen menneisyys sekä yhdistää että erottaa ihmisiä. Poliittissävyisen muistelukerronnan temporaalirakenteita tarkastelemalla havaitaan muistitiedon paikallisten ja subjektiivisten merkityksien rakentuvan osana laajempaa aikalaispoliittista kontekstia. Tutkimuksessa lähestytään auktorisoimattoman perintödiskurssin muotoja – auktorisoidun perintödiskurssin merkitsemissä paikoissa. Sen lisäksi, että tutkimus tuottaa aineistoa – subjektiivisten menneisyysreferenssien valossa – historioiden käytön tavoista, kuvaa se myös poliittissävyisen menneisyyden tapaa läpäistä yksilöllisiä ja yhteisöllisiä identiteettejä. Lapsuus- ja nuoruusarjen muistelukertomukset havainnollistavat lapsuuden ja nuoruuden poliittisen sosialisaation kehyksiä sekä sivuavat muistin ja unohtamisen politiikkaa. Tutkimus tarjoaa ainutkertaista aineistoa tulevien historioitsijoiden käyttöön.