Suomen ulkoasiainhallinnon reaktiot toiseen Tšetšenian sotaan vuosina 1999–2001

Abstract

Toinen Tšetšenian sota oli Venäjän federaation sisäinen aseellinen konflikti keskushallinnon joukkojen sekä Tšetšenian tasavallan itsenäisyyttä tavoittelevien kapinallisten välillä. Sota syttyi, kun syyskuussa 1999 Venäjällä tapahtui tuhoisa terrori-iskujen sarja. Venäjän valtionjohto ja sodan johtoon asetettu pääministeri Vladimir Putin pyrkivätkin esittämään sodan yksinomaan ”terrorisminvastaisena operaationa”. Tutkin tässä kandidaatintutkielmassa, miten Suomen ulkoasiainhallinto, eli Suomen ulkoministeriö ja ulkomaanedustustot, reagoi konfliktiin sekä Venäjän politiikkaan sen taustalla vuosina 1999–2001. Hyödynsin primääriaineistonani ulkoministeriön arkiston Tšetšenian tilannetta käsittelevään asiakokonaisuuteen sisällytettyjä asiakirjoja, joista merkittävä osa koostui kirjeenvaihdosta Suomen Moskovan suurlähetystön ja ulkoministeriön välillä. Tutkielmani metodi oli laadullinen sisällönanalyysi. Hyödynsin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, ja tarkastelin primääriaineistojani kolmen teeman kautta. Ensimmäinen teema oli ulkoasiainhallinnon käsitys terrori-iskuista sekä niitä seuranneista sotatoimista. Toinen teema liittyi puolestaan siihen, miten suomalaiset diplomaatit suhtautuivat Venäjän valtionjohtoon sekä yhteiskuntaan sodan taustalla. Kolmas teema oli Suomen ja EU:n viralliset reaktiot toiseen Tšetšenian sotaan, ja se tarjosi hyvän vertailukohteen kahdelle ensimmäiselle teemalle. Havaitsin aineistoja tutkiessani, että Suomen ulkoasiainhallinnon reaktiot salaisessa kirjeenvaihdossa ja viralliset reaktiot muun muassa EU:n kautta erosivat toisistaan merkittävästi. Suomalaiset diplomaatit suhtautuivat raporteissaan kriittisesti Venäjän terrorisminarratiiviin, siviileihin kohdistuneisiin sotatoimiin ja sodan hyödyntämiseen Putinin valtaannousun taustalla. Raportoinnin sävy oli paikoin poikkeuksellisen terävää, sarkastista ja jopa pilkallista. Virallisessakin retoriikassa tuomittiin kyllä siviileihin kohdistuneet iskut ja Suomi sekä EU ilmaisivat toistuvasti huolensa humanitäärisestä tilanteesta Tšetšeniassa. Suomen ja EU:n pitkän aikavälin Venäjä-intressit kuitenkin hillitsivät julkista kritiikkiä ja varsinkin konkreettisia sanktioita.