Kulttuuriperintökonflikteja kansallispuistoissa : Spontaanit vernakulaarit kivimuistomerkit ja niiden merkitys retkeilijöille

Abstract

Tutkimukseni aiheena ovat kulttuuriperintökonfliktit ja niiden syntyminen. Tarkastelen niitä kansallispuistoihin hetken mielijohteesta rakennettujen kivimuodostelmien kautta. Viittaan näihin kivimuodostelmiin tässä tutkimuksessa käsitteellä "spontaanit vernakulaarit kivimuistomerkit". Retkietiketti ohjeistaa, että retkeilijän tulisi jättää mahdollisimman vähän jälkiä luontoon. Siksi onkin hämmentävää, miksi kansallispuistoissa tapahtuu niin paljon retkietiketin vastaisia toimia. Mikä saa retkeilijät tuntemaan tarvetta jättää itsestään merkki, ja tulisiko kansallispuistoissa tarjota heille mahdollisuus täyttää tämä tarve? Pohdittavana on, millaiset toimenpiteet parhaiten palvelevat sekä kansallispuistojen suojelua että retkeilijöiden tarvetta ilmaista tunteitaan aineellisesti.

Teen tutkimuksessani selvitystä siitä, miksi spontaaneja vernakulaareja kivimuistomerkkejä syntyy ja millaisia tunteita sekä tuntemuksia ne herättävät kulttuuriperintökonfliktin osapuolissa. Tarkastelen myös, millaiset motiivit kannustavat retkeilijöitä rakentamaan spontaaneja vernakulaareja kivimuistomerkkejä. Keräsin tutkimusaineiston avoimella kyselyllä, jonka jaoin Facebookin retkeilyyn keskittyneillä sivuilla sekä omalla Instagramtililläni. Lisäksi haastattelin Metsähallituksen edustajaa ja tein katsauksen julkisissa sosiaalisessa mediassa käytyihin keskusteluihin.

Kyselyyn vastanneet perustelivat kantojaan seikkaperäisesti, ja useimmat tarkastelivat rakentamisen motiiveja monesta näkökulmasta. Aineistosta erottui neljä selvää kategoriaa rakentamisen motiiveista: onnistumisen tunnustus, halu kuulua kulttuuriperintöyhteisöön, kadonneen luontoyhteyden löytäminen sekä itsekkyys, tietämättömyys ja ajattelemattomuus. Vertaan näitä tuloksia vastaaviin tapauksiin, joita ilmenee urbaanissa kulttuuriympäristössä esimerkiksi kollektiivisen suremisen yhteydessä. Retkeilijöiden pohdinnoissa ilmeni erilaisia näkemyksiä siitä, mitä spontaaneilla vernakulaareilla kivimuistomerkeillä tarkoitetaan. Näissä näkemyksissä toistuu erityisesti retkeilijän tarve merkitä kivillä "minä olin täällä" -viesti muille retkeilijöille.

Vertaillessani oletettuja ja rakentajien kertomia motiiveja huomasin sekä yhtäläisyyksiä että poikkeavuuksia. Suurimmaksi yhteiseksi tekijäksi osoittautuivat tietämättömyys ja oletettu perinne. Lisäksi oletettiin, että retkeilijät haluavat tunnustusta onnistumiselleen, anovat pääsyä kulttuuriperintöyhteisöön tai etsivät kadonnutta luontoyhteyttä. Retkeilijät, jotka olivat rakentaneet spontaaneja vernakulaareja kivimuistomerkkejä, eivät olleet tietoisia rakentamisen haitoista. He toimivat joko retken vetäjän ohjeistuksen mukaisesti, ryhmäpaineen vaikutuksesta tai perustelivat toimintaansa oletetun perinteen nojalla.