Esihenkilöiden näkemyksiä rajoitustoimenpiteiden käytöstä ja niiden ennaltaehkäisystä kehitysvammaisten palveluissa

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena oli rajoitustoimenpiteiden käyttö ja niiden ennaltaehkäisy kehitysvammaisten palveluissa lähiesihenkilöiden näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kehitysvamma-alan lähiesihenkilöiden näkemyksiä rajoitustoimenpiteiden käytöstä sekä tunnistaa käytäntöjä, joiden avulla rajoitustoimenpiteitä voidaan ennaltaehkäistä ja asiakkaiden itsemääräämisoikeutta tukea kehitysvammapalveluissa. Tutkimus toteutettiin laadullisena kuvailevana tutkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla, jotka toteutettiin videovälitteisesti etäyhteydellä. Tutkimukseen osallistui kymmenen kehitysvamma-alan lähiesihenkilöä, jotka työskentelivät vaativissa kehitysvammapalveluissa, asumispalveluissa sekä lasten ja nuorten palveluissa. Haastatteluaineisto litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tulosten mukaan rajoitustoimenpiteiden käyttö näyttäytyi lähiesihenkilöille moniulotteisena ilmiönä, jossa asiakkaan tuen tarpeet, turvallisuus, henkilöstön osaaminen ja toimintakulttuuri kietoutuivat toisiinsa. Rajoitustoimenpiteitä kuvattiin sekä konkreettisina arjen toimenpiteinä että tilanteina, joissa joudutaan tasapainottamaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta, turvallisuutta ja palveluiden toteuttamista. Ennaltaehkäisy rakentui erityisesti asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tunnistamisesta, varhaisesta reagoinnista ja kommunikaation tukemisesta. Näiden vakiintuminen koko työyhteisön toimintatavoiksi edellyttää yhteisiä käytäntöjä, työyhteisön reflektiota, lähiesihenkilön johtamista, riittäviä resursseja ja moniammatillista tukea. Lähiesihenkilöt toimivat kehitysvammapalveluissa ristipaineisessa asemassa, jossa asiakkaiden tarpeet, henkilöstön arki, lainsäädäntö ja organisaation päätöksenteko kohtaavat. Rajoitustoimenpiteiden ennaltaehkäisy ei ole vain yksittäisiin asiakastilanteisiin tai asiakkaan käyttäytymiseen liittyvä kysymys, vaan osa koko palvelun toimintakulttuuria ja johtamista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että rajoitustoimenpiteiden vähentäminen edellyttää siirtymää yksittäisiin tilanteisiin reagoimisesta kohti ennakoivaa ja asiakastuntemukseen perustuvaa arjen toimintaa. Tämä vaatii työyhteisön yhteisiä toimintatapoja, riittävää osaamista, aikaa ja organisaation sitoutumista asiakkaiden turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen.

The topic of this master’s thesis was the use and prevention of restrictive measures in services for persons with intellectual disabilities from the perspective of frontline managers. The purpose of the study was to describe frontline managers’ views on the use of restrictive measures and to identify practices that can help prevent restrictive measures and support clients’ self-determination in services for persons with intellectual disabilities. The study was conducted as a qualitative descriptive study. The data were collected through semi-structured individual interviews carried out remotely via video connection. Ten frontline managers working in services for persons with intellectual disabilities participated in the study. They worked in intensive disability services, residential services, and services for children and young people. The interview data were transcribed and analysed using inductive content analysis. According to the results, the use of restrictive measures appeared to frontline managers as a phenomenon embedded in everyday practice in services for persons with intellectual disabilities. Clients’ support needs, safety, staff competence and organisational culture were closely intertwined. Restrictive measures were described both as concrete measures used in everyday situations and as decisions in which clients’ self-determination, safety and the practical implementation of services had to be balanced. Prevention was based especially on identifying clients’ individual needs, responding at an early stage and supporting communication. For these practices to become established across the work community, shared practices, reflection, frontline leadership, sufficient resources and multiprofessional support are needed. The results show that frontline managers work in a position shaped by tensions between clients’ needs, everyday staff practices, legislation and organisational decision-making. The prevention of restrictive measures is not merely a matter of individual client situations or client behaviour. Rather, it is shaped by service culture, leadership, staff competence and the structures of the service system. In conclusion, reducing restrictive measures requires a shift from reacting to individual situations towards a proactive, client-informed and well-led everyday culture. Prevention is not achieved solely through employees’ goodwill or individual methods; it requires shared practices, sufficient competence, time and organisational commitment to strengthening clients’ safety and self-determination.