Työehtodirektiivin vaikutus epätyypillisten työntekijöiden suojaan: Erityistarkastelussa työehtodirektiivin työntekijäkäsite

Abstract

Euroopan parlamentin ja neuvoston kesäkuussa 2019 antaman direktiivin avoimista ja ennakoitavista työehdoista Euroopan unionissa tarkoituksena on parantaa työehtoja edistämällä avoimempaa ja ennakoitavampaa työtä. Direktiivissä säädetään vähimmäisoikeudet, jotka koskevat unionissa kaikkia työntekijöitä. Sääntelyllä pyritään parantamaan erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien työoloja ja työsuhteiden ennakoitavuutta. Työehtodirektiivissä käytetty laajempi, nk. työntekijän oikeudellinen hybridimääritelmä on kuitenkin sananmuodoltaan melko epämääräinen. Ensinnäkin siinä viitataan voimassa oleviin kansallisiin lakeihin, työehtosopimuksiin tai käytäntöön, mutta se edellyttää myös EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön huomioon ottamista työntekijän käsitteestä. Tutkimuksessa tarkastellaan direktiivin henkilökohtaista soveltamisalaa ja arvioidaan parantaako työehtodirektiivissä käytetty työntekijän määrittelemisen hybridimalli epätyypillisten työntekijöiden asemaa. Tutkielma on tutkimusmetodiltaan lainopillinen. Siinä tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevaa oikeutta eri oikeuslähteistä. Tutkimuksen pääasiallisina lähteinä toimivat Euroopan unionin sekä kansallisen oikeuden säännökset, lainvalmisteluaineistot ja oikeuskäytäntö sekä kirjallisuus liittyen työsuhteen tunnusmerkkeihin, epätyypillisiin työsuhteisiin ja työoikeuden soveltamisalaan. Työehtodirektiivi on nimenomaisesti ulotettu koskemaan nollatuntisopimuksella työskenteleviä työntekijöitä, mutta muiden epätyypillisessä työsuhteessa työskentelevien työsuorittajien osalta direktiivin antama suoja on kuitenkin edelleen epävarma ja vaikeasti ennustettavissa. Työehtodirektiivin myötä kansallisen työntekijä määritelmän lisäksi on huomioitava myös unionin oikeuskäytäntö. Tämän seurauksena voivat rajatapauksiksi luokiteltavat työntekijät saada helpommin työoikeudellisen sääntelyn takamaa suojaa. Työsopimuslain soveltamisalasäännöstä voidaan pitää joustavana, joten ratkaisevaa on kuinka laajasti kansallinen tuomioistuin huomioi työelämässä tapahtuneet muutokset ja työnsuorittajan suojelutarpeen. Työntekijän hybridikäsite merkitsee laajempaa velvollisuutta tuomioistuimille tuntea EU:n oikeuskäytäntö sekä olla joustavampi ja avoimempi uusille tulkinnoille työntekijän käsitteestä. Suomen työoikeuden kannalta työehtodirektiivin ja EU:n tuomioistuimen käytännön soveltaminen voi osoittautua ongelmalliseksi työntekijäryhmien osalta, jotka on suljettu TSL 1 luvun 2 § 3 momentin mukaisesti työsopimuslain soveltamisalan ulkopuolelle. Työehtodirektiivin soveltamisala on tältä osin työsopimuslain mukaista soveltamisalaa laajempi ja joustavampi, sillä työehtodirektiivi ei sulje mitään ryhmää erityislain nojalla soveltamisalan ulkopuolelle. Työsuhteen olemassaoloa tulisikin tulkita ensisijaisesti tunnusmerkistön mukaisella tulkinnalla.