Lastensuojelulaitosten rajoittamisen keinot rikosten ehkäisyssä : Lasten näkökulma rajoitustoimiin ja rikollisuuden ehkäisyyn

Abstract

Tämän ON-tutkielman aiheena on lastensuojelulain 11 luvun mukaisten rajoitustoimien vaikutus laitossijoitettuihin lapsiin ja heidän rikolliseen käytökseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miksi lapsiin kohdistetut rajoitustoimet eivät onnistu ehkäisemään laitossijoitettujen lasten rikollisuutta. Tarkastelen asiaa erityisesti lasten kokemusten näkökulmasta. Lisäksi annan suosituksia siihen, kuinka rajoitustoimista voisi saada entistä tehokkaampia. Tutkimus on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jossa aineistona on empiiristä tutkimusta Suomesta ja muista Pohjoismaista. Analysoin aineistoa prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden teorian avulla. Lisäksi arvioin kriminaalipoliittisen linjan ja erityisesti huolto- ja oikeusmallin vaikutusta rajoitustoimiin ja niiden tehokkuuteen. Päätelmänä esitän, että rajoitustoimien tehottomuus pohjaa epäjohdonmukaisuuteen lastensuojelun periaatteen ja käytännön kanssa. Vaikka Suomen lastensuojelun pitäisi perustua huoltomalliin, näyttäytyy se lapsille jatkuvasti rangaistuksenomaisena ja oikeusmalliin nojaavana. Prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden teorian avulla on selitettävissä lasten kokemukset epäoikeudenmukaisista rajoitustoimista. Rajoitustoimet lisäävät lapsissa turvattomuutta ja pahoinvointia, mikä voi näkyä konflikteina vallankäyttäjien kanssa. Rajoitustoimien käyttö on joissain tilanteissa välttämätöntä. Niiden käytössä täytyy kuitenkin keskittyä lasten kuulemiseen, yksilöllisten piirteiden huomioimiseen sekä välittävään vuorovaikutukseen. Näin niistä voidaan saada tehokkaampia ja lapsille oikeudenmukaisempia.