Syyttäjän vastavalitus

Abstract

Syyttäjällä on oikeus vastavalituksen tekemiseen samoin edellytyksin kuin muilla rikosasian asianosaisilla. Syyttäjän asema vastavalittajana eroaa kuitenkin muista asianosaisista, sillä syyttäjällä on erilainen rooli rikosprosessissa. Syyttäjä ei aja asiassa omaa etuaan, vaan vastaa osaltaan sekä rikosoikeudenhoidon onnistumisesta että rikosoikeudellisten periaatteiden ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka syyttäjän erityinen rooli rikosprosessissa vaikuttaa hänen oikeuteensa tehdä vastavalitus. Tutkimuskysymyksenä on ensinnäkin, mitä erityispiirteitä vastavalitukseen liittyy, kun vastavalittajana on syyttäjä. Toiseksi selvitetään, milloin syyttäjän on tehtävä varsinainen valitus ja milloin riittää, että hän varautuu tekemään vastavalituksen sekä milloin syyttäjän on yksiselitteisesti jätettävä vastavalitus tekemättä, vaikka vastapuoli on valittanut.

Tutkielma on lainopillinen ja voimassa olevaa oikeutta tutkitaan lainsäädännön, lainvalmisteluaineiston, oikeuskirjallisuuden, virallisjulkaisujen sekä oikeuskäytännön avulla. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeusvertailua ruotsalaisen vastavalitussäännöstön kanssa, jolloin lähteinä käytetään ruotsalaista lainvalmisteluaineistoa ja oikeuskirjallisuutta. Tutkielmassa havaitaan, että syyttäjän vastavalitusoikeutta rajoittaa erityisesti objektiivisuusperiaate. Jotta syyttäjä käyttäisi vastavalitusoikeutta periaatteen mukaisesti, on syyttäjän jätettävä itse valittamatta jostain muusta syystä kuin siitä, että syyttäjä katsoo voivansa tyytyä käräjäoikeuden asiassa antamaan tuomioon. Lisäksi periaate edellyttää, että syyttäjä varautuu vastavalituksen tekemiseen jo ennen kuin hän saa tiedon siitä, aikooko vastapuoli valittaa. Syyttäjä ei milloinkaan saa tehdä vastavalitusta yksin sen vuoksi, että vastapuoli peruuttaisi oman valituksensa. Toisaalta objektiivisuusperiaate voi joissain tilanteissa myös velvoittaa syyttäjää vastavalittamaan.

Tutkielmassa todetaan, että syyttäjät vaikuttavat tekevän vastavalituksia verrattain harvoin. Näin ollen vastavalitusoikeus ei vaikuta reformatio in pejus -kieltoon niin vahvasti kuin kenties on pelätty. Vastavalitusoikeuden epäyhtenäinen käyttö luo kuitenkin ongelman syytettyjen oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta, sillä vastaajien on mahdotonta ennakoida syyttäjän mahdollista halukkuutta vastavalituksen tekemiseen. Tutkielmassa esitetäänkin, että valtakunnallisen ohjeistuksen laatiminen olisi perusteltua, esimerkiksi valtakunnansyyttäjänviraston toimesta.