EVL 52 f §:n mukainen osakevaihtomenettely erityisesti veron kiertämisen näkökulmasta

Abstract

Tämän tutkielman aiheena on EVL 52 f §:n mukainen osakevaihtomenettely. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä menettelyltä vaaditaan, jotta se voidaan toteuttaa veroneutraalisti. Keskiössä ovat siten osakevaihdon edellytykset sekä osakevaihdon suhde veronkiertosääntelyn. EVL 52 f § pohjautuu yritysjärjestelydirektiiviin. EVL:n yritysjärjestelysäännösten tarkoituksena on, ettei verolainsäädäntö muodostu esteeksi toteutettaessa tarkoituksenmukaisia yritysrakenteiden muutoksia. Yritysjärjestelyille on keskeistä, että ne voivat tapahtua ilman välittömiä veroseuraamuksia.

Osakevaihdon edellytykset keskittyvät osakevaihdolla saavutettavaan äänivaltaan ja maksettavaan vastikkeeseen. Erityisesti esillä on ollut rajoitetun käteisvastikkeen suhde osakevaihdon yhteydessä toteutettavaan osakekauppaan ja osakevaihdon jälkeiseen osingonjakoon. Vaikka edellytykset saattavat vaikuttaa lain sanamuodon mukaan selviltä, liittyy niihin tästä huolimatta tulkinnanvaraisuutta.

Koska osakevaihtoa voidaan hyödyntää eri järjestelytilanteissa, ajankohtaistuvat myös veron kiertämistä koskevat kysymykset useassa eri yhteydessä. Tällöin voi arvioitavaksi tulla erityisen yritysjärjestelyjä koskevan veronkiertosäännöksen, EVL 52 h §:n, soveltuminen. EVL 52 h § pohjautuu yritysjärjestelydirektiiviin ja sen tarkoituksena on puuttua järjestelyihin, jotka perustuvat lähinnä verotuksellisiin syihin. Tällöin huomioitavaksi tulevat muun muassa direktiivin tarkoitus sekä EUT:n oikeuskäytäntö.

Viime aikoina osakevaihto on ollut esillä veron kiertämisen arvioinnissa yritysjärjestelyjen yhteydessä. Ratkaisullaan KHO 2017:78 korkein hallinto-oikeus on linjannut, että EVL 52 h §:n soveltamisessa on ensin arvioitava, mikäli järjestelyssä syntyy konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja. Mikäli näitä etuja katsotaan syntyvän, otetaan vasta tämän jälkeen liiketaloudelliset perusteet tarkasteluun sen selittämiseksi, onko veron kiertämisen tai välttämisen katsottava olleen järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista. Arvioinnissa painottuu tapauskohtainen kokonaisharkinta ja veronkiertosääntelyn soveltamiseen onkin oikeuskäytännössä suhtauduttu varsin pidättyväisesti.

Tutkielman metodi on lainopillinen. Keskeisenä lähdeaineistona ovat olleet yritysjärjestelydirektiivi, yritysjärjestelyjä koskeva oikeuskäytäntö ja kansallinen lainsäädäntö. Lisäksi lähdeaineistona ovat olleet lain esityöt ja lainopillisessa kirjallisuudessa esitetyt tulkintakannanotot.