Rajat ylittävien järjestelyjen raportointi : DAC 6 -muutosdirektiiviin perustuvan ja lailla raportoitavista järjestelyistä voimaan saatetun velvoitteen merkitys erityisesti välittäjien ja siirtohinnoittelujärjestelyjen kannalta

Abstract

Vuoden 2020 alussa voimaan tullut laki raportoitavista järjestelyistä asettaa verosuunnittelujärjestelypalveluita tarjoaville välittäjille (palvelun tarjoaja) velvollisuuden saattaa mahdollisesti aggressiivisen verosuunnittelun elementtejä sisältävät järjestelyt kansallisen veroviranomaisen tietoon. Raportointivelvollisuus tulee koskemaan laajasti niitä henkilöitä, jotka ovat katsottavissa osallisiksi mainittujen järjestelyjen suunnitteluun, markkinointiin taikka toteuttamiseen. Raportoinnin alaan lukeutuvat järjestelyt on laissa määritelty tunnusmerkein, joista kolme on säädetty erityisesti siirtohinnoittelujärjestelyille. Tutkielmassa tarkastellaan pääosin lainopillisen metodin kautta raportointivelvoitteen merkitystä ja sen käytännön vaikutusta erityisesti siirtohinnoittelujärjestelyjä suunnitteleviin, toteuttaviin ja niissä avustaviin suomalaisiin palvelun tarjoajiin – käytännössä siis lähinnä oikeudellisiin neuvonantajiin ja verotuksen asiantuntijoihin. Tarkoitus on tulkita, systematisoida ja jäsentää, mitä tahoja ja millaisin edellytyksin ensisijaisina raportointivelvollisina pidetään ja miten velvollisuus jakautuu eri olosuhteissa useamman välittäjän välillä. Huomiota on kiinnitetty yhtäältä myös niihin seikkoihin, jotka vapauttavat raportointivelvollisuudesta osin tai kokonaan. Käytännön näkökulmasta olennainen kysymys on myös raportointikynnyksen ylittyminen eli raportointivelvollisuuden alkamisajankohta, joka tietyin edellytyksin vaihtelee ensisijaisten raportointi-velvollisten kesken. Tunnusmerkistöt raportoitaville siirtohinnoittelujärjestelyille koskevat vaikeasti arvostettavien aineettomien hyödykkeiden siirtoa, yleisistä siirtohinnoittelusäännöistä poikkeamista safe harbour -säännöksin sekä liiketoiminnan uudelleenjärjestelytilanteita. Kun varsinaista veroedun tavoittelua osana tunnusmerkkejä ei edellytetä, voidaan pitää jokseenkin varmana, että raportoitaviksi tulevat sellaisetkin järjestelyt, joissa ei de facto ole kysymys aggressiivisesta verosuunnittelusta. Kiteytetysti tutkielman tarkoituksena on luoda, saatavilla olevaan lähdeaineistoon pohjaten, käytännönläheinen selvitys niistä keskeisistä osatekijöistä, jotka vaikuttavat siihen, raportoidaanko siirtohinnoittelujärjestely.