Sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen passiivisuus

Abstract

Tutkielman aiheena on sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen passiivisuuden arviointi oikeusjärjestelmässämme. Tarkoituksena on muodostaa kattava esitys tämänhetkisestä oikeustilasta. Oikeusjärjestelmässämme on erilaisia passiivisuusseuraamuksia, jotka sopimusvelkojan tulisi toiminnassaan ottaa huomioon ja myös korkein oikeus käsittelee verraten usein sopimussuhteisiin liittyviä passiivisuusväitteitä, minkä vuoksi aiheen oikeudellisella tarkastelulla on sijansa.

Tutkimusmetodi on lainopillinen, jonka vuoksi lähdeaineisto perustuu kotimaiseen oikeustieteelliseen kirjallisuuteen, lain esitöihin sekä oikeuskäytäntöön, erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2005:127, KKO 2018:38, KKO 2019:88 ja KKO 2019:94. Tutkielman keskeinen oikeuskirjallisuus koostuu teoksista, jotka käsittelevät velan vanhentumista ja passiivisuutta oikeusjärjestelmässämme.

Tutkielmasta ilmenee, että oikeusjärjestelmäämme sisältyy niin lakiin kirjattuja passiivisuusperiaatteita kuin myös lakiin kirjaamattomia. Sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen passiivisuusseuraamuksia ovat reklamaatio, velan vanhentuminen sekä lakiin kirjaamaton passiivisuus. Velan vanhentumista voidaan pitää passiivisuusseuraamusten oikeudellisena lähtökohtana.

Tutkielman perusteella voinkin todeta, että sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen tulee olla aktiivinen omien oikeuksiensa suojelemiseksi. Huolellinen sopimusvelkoja reklamoi sopimusrikkomuksesta kohtuullisessa ajassa, ottaa huomioon vanhentumissäännökset sekä muutoinkin toimii siten, että sopimusvelalliselle ei synny perusteltua käsitystä siitä, että velkoja on luopunut vetoamasta sopimusrikkomukseen. Oikeusjärjestelmässämme voidaan antaa sopimusvelkojan passiivisuudelle itsenäistä merkitystä, vaikka reklamaatiovelvollisuus olisi täytetty asianmukaisesti eikä saatava olisi vanhentunut vanhentumislain nojalla.