Liikesalaisuuksien suojaan perustuva vahingonkorvausvelvollisuus ja whistleblowing

Abstract

Tutkielman aiheena on liikesalaisuuksien suojaan perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden ja whistleblowingin välinen suhde. Liikesalaisuuslaki (595/2018) antaa liikesalaisuuden haltijalle oikeuden vaatia vahingonkorvausta siltä, joka hankkii tai ilmaisee oikeudettomasti liikesalaisuuden. Korvaus käsittää kaiken vahingon, jonka loukkaus aiheuttaa. Laki sisältää ns. whistleblowing –poikkeuksen, jonka mukaan liikesalaisuuden hankkiminen ja ilmaiseminen ei ole oikeudetonta tietyissä tilanteissa, jos yleisen edun suojaamiseksi paljastetaan väärinkäytös tai laiton toiminta. Myöhemmin annettu EU-oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta annettu direktiivi (2019/1937) täydentää poikkeusta. Lisäksi tutkielmassa tutkitaan salassapitosopimusten suhdetta ilmianto-oikeuteen. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on, millä edellytyksin ilmiantaja voi vapautua vahingonkorvausvelvollisuudesta ilmianto-oikeuden nojalla.

Käytetty metodi on lainopillinen ja sen tutkimustarkoitus on selvittää voimassaolevaa oikeutta edellä mainitun tutkimuskysymyksen osalta. Tutkielmassa hyödynnetään kotimaisen oikeuskirjallisuuden sekä oikeuskäytännön lisäksi ulkomaalaista oikeuskirjallisuutta. Tutkielma sisältää lukuja, joissa aihetta käsitellään Yhdysvaltojen oikeuskontekstissa.

Tutkielman perusteella ilmiantaja voi vapautua vahingonkorvausvelvollisuudesta, jos liikesalaisuuden paljastaminen on ollut välttämätöntä laittoman toiminnan tai väärinkäytöksestä ilmoittamiseksi. Ilmiantajan on pitänyt myös paljastaa ilmiantajadirektiivin aineelliseen soveltamisalaan kuuluvan oikeudenalan säännösten tai sääntöjen tarkoituksen tai tavoitteen rikkomisesta ja ilmiantajalla on perusteltu syy uskoa tietojen paikkaansa pitävyyteen. Paljastus on tehtävä yleisen edun suojaamiseksi. Ilmiantajan on lisäksi pitänyt käyttää ensin haltijan sisäisiä ilmiantokanavia. Ilmianto on myös tehtävä lähtökohtaisesti viranomaiselle.