Maatilan sukupolvenvaihdos ja lakiosaperillisen oikeusasema : tarkastelussa perittävän tekemät elinaikaiset luovutukset

Abstract

Tutkielman aiheena on perittävän elinaikaisten luovutusten vaikutus lakiosaperillisen oikeusasemaan maatilan sukupolvenvaihdoksissa. Maatilan sukupolvenvaihdos pyritään usein tekemään elinaikaisena luovutuksena ja sen tavoitteena on tilan jatkuvuuden turvaaminen. Tavallisesti tilan jatkaja on yksi perillisistä saman perheen sisällä. Maatilan sukupolvenvaihdos luo jännitteen perittävän määräämisvallan ja perillisten yhdenvertaisuuden välille, jota lakiosajärjestelmä pyrkii suojaamaan. Toisaalta myös tilan jatkajan intressit tulisi huomioida. Tutkimus on lainopillinen ja perustuu voimassa olevan oikeuden systematisointiin sekä korkeimman oikeuden ratkaisujen ja oikeuskirjallisuuden analysointiin. Tarkastelu keskittyy erityisesti perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momenttiin, jossa säädetään suosiolahjasta ja testamenttiin rinnastuvasta lahjasta. Suurin osa maatilan sukupolvenvaihdoksien yhteydessä tehdyistä lakiosan täydennyskanteista perustuu lakiosaperillisen suosiolahjaväitteeseen. Tutkielman perusteella perittävän elinaikaiset luovutukset voivat merkittävästi heikentää lakiosaperillisen oikeusasemaa, sillä suosiolahjasäännöksen soveltaminen on vaikeasti ennakoitavaa ja etenkin suosimistarkoitusta arvioidaan huomattavan tapauskohtaisesti. Käytännössä suosiolahjaväitteeseen perustuvat lakiosan täydennyskanteet menestyvät vain harvoin, mikä herättää kysymyksen säännöksen tosiasiallisesta tarpeellisuudesta. Erityisesti maatilan jatkuvuuden turvaamiseen tähtäävissä perittävän elinaikaisissa luovutuksissa korkein oikeus on joissakin tapauksissa painottanut elinkeinon jatkamisen merkitystä enemmän kuin lakiosasuojaa, mikä kaventaa lakiosaperillisen oikeusasemaa. Lakiosajärjestelmää ja suosiolahjasäännöstä on säännöllisesti kritisoitu, mutta niiden katsotaan edelleen turvaavan perheoikeudellista tasapuolisuutta. Tutkielmassa ehdotetaan suosiolahjasääntelyn joustavoittamista siten, että maatilan sukupolvenvaihdos tunnistettaisiin erityisenä vastasyynä. Tämä voisi selkeyttää oikeustilaa ja vahvistaisi sekä tilan jatkajan että lakiosaperillisen oikeusturvaa, kun perittävän mahdollista tarkoitusta ei tarvitsisi puida oikeudessa vuosia myöhemmin. Lakiosajärjestelmä säilyisi ennallaan muun omaisuuden osalta, mutta sen soveltaminen vastaisi paremmin käytännön olosuhteita maatilan kaltaisissa erityisissä omaisuuserissä.