Asiakkaan tunteminen rahanpesulain keskeisenä velvoitteena

Abstract

Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä velvoittaa ilmoitusvelvollisia tunnistamaan ja tuntemaan asiakkaansa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tuntemisvelvoitteen sisältö. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi tarkastella, miten ilmoitusvelvolliset käytännössä toteuttavat laissa niille asetetun tehtävän ja mitä haasteita tuntemisvelvoite asettaa ilmoitusvelvollisille.

Tutkimuksessa käytetty metodi on oikeusdogmaattinen. Lähteenä on käytetty rahanpesulakia esitöineen, EU-direktiivejä, viranomaisjulkaisuja sekä alan kirjallisuutta ja lukuisia artikkeleja. Erityisesti tutkimuksessa hyödynnettiin Finanssivalvonnan standardia 2.4 ”Asiakkaan tunteminen – rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen”, minkä vuoksi tutkimus keskittyy etenkin finanssipalveluiden tarjoajia koskeviin velvoitteisiin. Lisäksi tietoja hankittiin kyselytutkimuksella, joka suunnattiin tietyille ilmoitusvelvollisille ja valvontaviranomaisille.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että tuntemisvelvoite on erittäin laaja. Ilmoitusvelvollisen on itse harkittava, mitä tietoja se tarvitsee asiakkaan toiminnasta sekä tämän liiketoiminnan laadusta ja laajuudesta, jotta tuntemisvelvoite on täytetty asianmukaisesti. Toisaalta tietojen keräämistä ja hankkimista saattavat rajoittavat muut lait. Tutkimuksessa havaittiin myös, että tuntemisvelvoitteen täyttäminen aiheuttaa ilmoitusvelvollisille mittavia kustannuksia monitorointijärjestelmien vuoksi. Ilmoitusvelvollisilla ei kuitenkaan ole kustannusten vastapainoksi mahdollista hyödyntää keräämiään asiakastietoja kaupallisessa toiminnassa. Tutkimustulokset antavat vahvoja viitteitä siitä, että rahanpesun estämiseksi pelkkä tietojen keruu ei ole riittävää, vaan tiedonkeruun rinnalla on hyödynnettävä ilmoitusvelvollisten ohella muita tahoja ja rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämisen keinoja.