Nollatuntisopimuksen alaisen työntekijän työoikeudellinen asema: Työhön sitoutumisen tunnusmerkistön tarkastelu kansallisen sääntelyn kautta

Abstract

Notaarityön tarkoituksena on selvittää voimassa olevan oikeuden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella, kuinka työsopimuslain työhön sitoutumisehto soveltuu nollatuntisopimuksiin ja tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden sopimuksiin. Työsopimuslain työsopimuksen määritelmä edellyttää työntekijältä henkilökohtaista sitoutumista työn tekemiseen, kun taas lain vaihtelevaa työaikaa koskevassa sääntelyssä tällaista sitoutumisvelvoitetta ei vastaavasti aseteta. Notaarityö pohjautuu Henkilöstöasiat käytännössä-kurssilla kirjoitettuun seminaarityöhön, jonka olen kirjoittanut yhdessä Ella Kurkimäen kanssa.

Nollatuntisopimusten käyttö työelämässä on vuosittain kasvanut, vaikka työlainsäädännössä suoraa mainintaa sopimustyypistä ei ole. Kuitenkin nollatuntisopimuksia koskevaa kansallista oikeuskäytäntöä on toistaiseksi vähän. Tutkielmassa totean työsopimuslain 1 luvun 1 ja 11 pykälien sisältävän ristiriitaiset käsitykset nollatuntisopimusten asemasta, minkä takia tutkielma keskittyy käsittelemään työsopimuslaista ilmenevää työsopimuksen tunnusmerkistöä ja vaihtelevaa työaikaa koskevaa sääntelyä.

Tutkimusote aiheeseen on lainopillinen. Vähäisen oikeuskäytännön vuoksi tutkielma pohjautuu voimakkaasti oikeuskirjallisuuteen ja kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkielmassa systematisoin työsopimuslakia ja lain esitöitä tuodakseni esiin työsopimuslain sisäisiä ristiriitaisuuksia. Tutkielma käsittelee pääosin nollatuntisopimuksia, joihin rinnastan tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden sopimukset sopimusten sitoutumisehtojen samankaltaisuuden vuoksi. Tutkielman pohjalta totean työsopimuslain pykälien työn tunnusmerkistön ja vaihtelevan työajan sopimuksien osalta olevan ristiriitaiset. Nollatuntisopimusten mainitsematta jättäminen lainsäädännössä luo epäselvän oikeustilan sopimustyypin sääntelyyn. Myös vähäinen oikeuskäytäntö sopimustyypistä, sekä oikeuskirjallisuuden ristiriitaiset kannat sitoutumisehdosta heikentävät työntekijän vakaata työoikeudellista suojaa. On kuitenkin pääteltävissä, että kokonaisharkinnan keinoin nollatuntisopimukset on luettava työlainsäädännön piiriin.

Tutkielmassa päätellään, että työntekijän sitoutumista ei voida nollatuntisopimuksissa paikantaa yksiselitteisesti työsopimuksen solmimishetkeen, vaan sitä on tarkasteltava vaiheittaisena ilmiönä. Kokonaisharkintaan tukeutuen voidaan kuitenkin katsoa sopimustyypin yleisten olosuhteiden, sekä sopimusosapuolten tahdon toteutuvan työsopimuksen tunnusmerkistön tarvittavalla tavalla. Tällöin työntekijän sitoutumisehdon täyttyminen täysimääräisesti ja aukottomasti voidaan osittain sivuuttaa.