Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin sekä Venäjän suomensuhteisiin

Abstract

Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi.

Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.