Monoklonaaliset vasta-aineet varhaisen Alzheimerin taudin hoidossa

Abstract

Alzheimerin tauti on yleisin dementian muoto. Se voidaan määritellä hitaasti eteneväksi neurodegenratiiviseksi eli hermosoluja rappeuttavaksi sairaudeksi. Patologisesti se voidaan määritellä amyloidi-beeta-plakkien (Aβ) ja hyperfosforyloituneen tau-proteiinin kertymisenä aivoihin. Ikä on yksi merkittävimmistä Alzheimerin taudin riskitekijöistä ja suurin osa tapauksista todetaankin yli 65-vuotiailla. Toinen merkittävä riskitekijä on geneettiset tekijät, erityisesti apolipoproteiini E:n variantti APOE4. Tällä hetkellä tauti koskettaa maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia ja määrän oletetaan kasvavan roimasti seuraavan vuosikymmenen aikana väestön ikääntyessä. Alzheimerin taudin hoito on merkittävä kansanterveydellinen haaste. Tähän asti hoitoon on ollut saatavilla ainoastaan oireenmukaisia eli oireita lievittäviä lääkkeitä. Monoklonaaliset vasta-aineet ovat ensimmäinen taudin kulkua hidastava hoitomuoto. Tällä hetkellä on hyväksytty kolme vasta-ainetta varhaisen Alzheimerin taudin hoitoon Yhdysvalloissa ja kaksi Euroopassa. Hyväksytyt vasta-aineet sitoutuvat Aβ-plakkien eri muotoihin, joko useampaan muotoon, spesifisesti yhteen muotoon tai spesifisesti tiettyihin fragmentteihin. Sitoutuminen aktivoi mikrogliasolut tuhoamaan Aβ-vasta-aine kompleksit. Veri-aivoesteen heikkenee jo Alzheimerin taudin varhaisessa vaiheessa, joten hoito on tehokkaampaa varhaisessa vaiheessa. Liian pitkälle edenneessä taudissa taudinkulun hidastaminen voi olla jo liian myöhäistä. Vasta-ainehoidon merkittävin haittavaikutus on ARIA (engl. Amyloid-Related Imaging Abnormalities), joka havaitaan magneettikuvauksessa turvotuksena tai verenvuotona. Monoklonaaliset vasta-aineet ovat lisänneet ymmärrystä Alzheimerin taudin patofysiologiasta ja erityisesti amyloidikaskadihypoteesista. Tulevaisuuden kehityssuuntana onkin myös kehittää tau-proteiiniin kohdistettuja vasta-aineita. Tutkimuksissa on myös havaittu Aβ- ja tau-patologioiden samanaikainen esiintyminen ja keskinäiset vaikutukset, mikä voisi toimia myös perustana yhdistelmähoitojen kehittämiselle monoklonaalisilla vasta-aineilla. Nykyisillä vasta-aineilla haasteena on veri-aivoesteen tehokkaampi läpäisy, mikä voisi pienentää annoksia ja siten vähentää haittavaikutuksia.