Integraatiomyönteisten etujärjestöjen linjat ja toiminta ennen Suomen EU-jäsenyyttä

Abstract

Euroopan unionin jäsenyys vuonna 1995 on Suomen merkittävin ulkopoliittinen päätös toisen maailmansodan jälkeen. Tiedotusvälineet tapaavat tiivistää, että päätös oli Ahon hallituksen hanke tai presidentti Koiviston ensisijaisesti turvallisuuspoliittinen ratkaisu. EU-jäsenyys oli sangen leimallisesti myös etujärjestöjen hanke. Sekä elinkeinoelämän etujärjestöt että palkansaajakeskusjärjestöt jatkoivat integraatiomyönteistä pitkää linjaa ja ajoivat johdonmukaisesti tiiviimpää osallistumista Länsi-Euroopan integraatioon. Järjestöjen saumaton integraatioyhteistyö huipentui voitokkaassa vaalikampanjassa EU-kansanäänestyksen alla.

Virkistyttyään länsi-integraatio palasi 1980-luvun puolivälissä verraten samanaikaisesti etujärjestöjen toimintaan. Etujärjestöjen tavoitteena oli turvata yrityksille kunnon kilpailuasema erityisesti suhteessa ruotsalaisyrityksiin. Ruotsin kehitystä seurattiin tiiviisti. Taloudelliset tavoitteet hallitsivat perusteluja, kun taas EU-jäsenyyden turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet olivat etujärjestöille toissijaisia, joskaan eivät merkityksettömiä. Keskeisistä etujärjestöistä vain maataloustuottajien keskusjärjestö MTK poikkesi integraatiolinjauksissaan vastustamalla johdonmukaisesti Euroopan unioniin liittymistä.

EU-jäsenyyttä edeltänyt kymmenvuotiskausi 1984–1994 oli elinkeinoelämälle tavattoman vilkas. Ajanjaksolla vaikutti kolme rinnakkaista kehityskulkua: 1. yritystoiminnan muutokset, joista keskeisimpinä elinkeinoelämän kansainvälistyminen, teknologian merkityksen kasvu ja viennin rakennemuutos. 2. Kauppapoliittisen toimintaympäristön muuttuminen, jota leimasi idänkaupan hiipuminen ja länsi-integraation aktivoituminen, sekä 3. mullistukset Euroopan poliittisella kartalla, Neuvostoliiton ja koko Itäblokin kadotessa.

Bulkkituotteiden viejästä tuli korkean teknologian viejä. Erityisesti vientikauppaa käyneet yritykset tarvitsivat aiempaa pidemmälle menevää integraatiota. Suuryritysten, erityisesti Suomen valtionta-louden vertauskuvaksi nousseen Nokian, vaikutus etujärjestöjen - ja koko valtakunnan integraatiopolitiikkaan oli ilmeinen.

Päätös EU-jäsenyydestä oli kaksivaiheinen. Valtiojohto päätti vuonna 1992 hakea Euroopan unioniin, jonka jälkeen kansa sai äänestää jäsenyydestä syksyllä 1994. Molempiin ratkaisuihin etujärjestöt pyrkivät vaikuttamaan vahvasti, usein julkisuuden kautta. Huolimatta pitkäjänteisestä työstä länsi-integraation puolesta matalan politiikan (low politics) tasolla, varovaiseksi luonnehdittu ulkopolitiikka loi korkean politiikan (high politics) kehykset etujärjestöjen toiminnalle. Neuvostoliiton linjauksia seuraillut Suomen virallinen integraatiopolitiikka muuttui Neuvostoliiton kehityksen seurauksena hetkessä syksyllä 1991.

Etujärjestöjen integraatioyhteistyössä oli mukana muitakin kuin työmarkkinaosapuolia, kuten Keskuskauppakamari. Lisäksi elinkeinoelämän etujärjestöjen yhteistoimintaorganisaatiot tukivat etujärjestöjen integraatiotyötä. Etujärjestöjen rinnalla ns. Euroopparyhmät olivat nostamassa integraatiota julkiseen keskusteluun ja ne työskentelivät tavoitteellisesti integraation ja viime kädessä EU-jäsenyyden puolesta. Integraatiomyönteiset Euroopparyhmät olivat uusi ilmiö, sillä 1970-luvulla vastaavat toimijat vastustivat integraatiota.

Accession to the European Union in 1995 is the most important decision in Finnish foreign politics after the Second World War. The membership was the project of various interest groups rather than that of politicians. Contrary to what is often presented in public, the decision about EU was not solely “a project of Aho’s Government” or “primarily a security policy solution”. Both the industry interest groups as well as the confederations of trade unions were eager to move towards closer en-gagement with western European integration. The close collaboration for integration between the organizations culminated in a victorious election campaign just before the EU referendum.

After its re-start in the mid 1980’s the western integration reappeared fairly simultaneously in the agenda of various interest groups. Industry interest groups and confederations of trade unions both continued with an integration positive line. Their aim was to secure Finnish companies with a solid competitive position - especially in relation to companies in Sweden. Economic goals were their pri-mary concern, whereas security political dimensions remained a secondary, albeit not an insignifi-cant goal. The Confederation of Agricultural Producers differed from the common integration posi-tive alignment of other important interest groups by opposing the EU membership.

The ten year period 1984–1994 prior to Finland’s EU membership was an extremely active time in business life. During that time three parallel developmental streams took place: (1) changes in busi-ness life, most of all internationalization, the rise of technology-intensiveness, and the structural changes in export, (2) changes in the trade policy environment, characterized by the weakened east-ern trade and the revival of western integration and (3) upheavals in the European political scheme, as the Soviet Union and the Eastern Bloc disappeared. The development affected every Finnish company in one way or another. Especially export-intensive companies needed more profound inte-gration. An exporter of bulk products had become an exporter of high technology. Large corporates, especially Nokia, which had become the symbol of Finnish national economics, had an evident ef-fect on integration politics, both on the interest group and on a national level.

The final decision on Finnish EU membership was a two-phase process. In 1992 the leadership of Finnish foreign policy decided to apply for the membership of the European Union, after which the people voted for membership in autumn 1994. Interest groups strove to actively affect both deci-sions, often by using the media. Despite long-term work on the western integration on low politics, high politics created frameworks for interest groups. Finland’s cautious foreign policy followed So-viet Union alignments and formed the framework for the low politics until the autumn of 1991. The change was affected by the developments in the Soviet Union. Collaboration around the integration process didn’t include only social partners. For example Finland Chamber of Commerce was not a social partner. In addition various so-called Europe groups were working alongside the interest groups for integration and ultimately for achieving EU membership. These groups especially brought integration to the public discussion.