Välillisen tekijän vastuu erikoisrikoksissa – ristiriita laillisuusperiaatteen ja oikeudenmukaisuuden välillä?

Abstract

Tutkielmassa analysoin teoreettisen rikoslainopin metodin avulla välillisen tekijän vastuuta erikoisrikoksissa. Keskityn tilanteisiin, joissa erikoisrikoksen tekijätunnusmerkin täyttämätön extraneus käyttää tarkoituksellisesti erikoisrikoksen tekijätunnusmerkin täyttävää intraneusta välikappaleena ja erehdyttää tämän tahalliseen rikokseen. Nykyään välillistä tekijää ei aseteta tällaisissa tilanteissa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tällainen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen aiheuttama ristiriita rikkoo oikeudenmukaisen lainkäytön yhteiskunnallista vaatimusta. Erikoisrikos tarkoittaa rikosta, jolle on laissa määritelty tekijätunnusmerkki. Vain tunnusmerkin täyttävät voivat syyllistyä tekijänä erikoisrikokseen. Koska extraneus ei täytä tekijätunnusmerkkiä, hän ei voi nykyään syyllistyä tekijänä erikoisrikokseen. Rajattu tekijätunnusmerkki johtuu siitä, että vain tietyillä tahoilla on asemansa perusteella tietty velvollisuus. Tällaista velvollisuuteen perustuvaa tekijänvastuullista asemaa ei uloteta ulkopuolisille. Käytän tutkimuksessa esimerkkinä erehdystilanteita, sillä ne ovat todennäköisiä intraneuksen vastuuvapausperusteita erikoisrikoksissa. Rikosvastuun määrittymiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, arvioidaanko intraneuksen erehdyksestä johtuvaa vastuuvapautta syyllisyys- vai tahallisuusnäkökulmasta. Extraneus tulisi tuomita erikoisrikoksesta tekijävastuun mukaisesti, kun hän tarkoituksellisesti käyttää intraneusta välikappaleena erikoisrikoksen tekemiseen. Tämä edellyttää laillisuusperiaatteen mukaisesti asian säätämistä lailla. Rikoslakiin on lisättävä säännös, joka mahdollistaa extraneuksen tuomitsemisen välillisenä tekijänä.