Sijoituspalveluiden ja –tuotteiden tarjoajan tiedonantovirhe ja vahingonkorvausvastuu

Abstract

1980-luvun lopulle asti arvopaperimarkkinat olivat Suomessa melko kehittymättömät, ja siellä toimivat sijoittajat olivat ammattimaisia tai muuten kokeneita sijoittajia, jotka tunsivat arvopaperisijoittamiseen liittyvät lainalaisuudet ja riskit hyvin. Arvopapereihin liittyvä oikeus perustui tuolloin pääosin yleiseen velvoite-, sopimus- ja kauppaoikeuteen, sekä eräisiin yksittäisiin lakeihin ja yhtiöoikeuteen. Arvopaperimarkkinat ovat kehittyneet huomattavasti noista ajoista. Markkinoiden kehitys ja sijoitustoiminnan suosion kasvu kotitalouksien keskuudessa onkin johtanut tilanteeseen, jossa markkinoilla toimii suuri määrä sijoituspalveluiden tarjoajia, joiden laajoja tuotevalikoimia käyttää hyvin heterogeeninen sijoittajajoukko. Arvopaperimarkkinoiden luotettavuuden ja tehokkuuden, sekä ei-ammattimaisten sijoittajien suojaamiseksi arvopaperimarkkinoiden sääntely onkin kehittynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana huomattavasti.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten nykyinen sääntely-ympäristö ohjaa sijoituspalveluyritysten toimintaa suhteessa ei-ammattimaiseen asiakkaaseen. Tarkastelun keskiössä ovat palveluntarjoajan tiedonantovelvollisuus ja selonottovelvollisuus, joiden avulla pyritään varmistamaan, että palveluntarjoaja antaa ei-ammattimaiselle asiakkaalle oikeat ja riittävät tiedot sijoituspäätöksen tueksi, tämän yksilölliset olosuhteet huomioiden. Tutkielmassa tarkastellaan myös tilanteita, joissa palveluntarjoaja laiminlyö edellä mainitut lakisääteiset velvollisuutensa, ja siten syyllistyy tiedonantovirheeseen. Oma osakysymyksensä on tiedonantovirheestä seuraava vahingonkorvausvastuu, ja vahingonkorvauksen määrän laskeminen.

Laissa asetetut velvoitteet, ja niitä täydentävät finanssivalvonnan ohjeistukset ja valvonta luovat Suomessa ympäristön, jossa huolellisesti toimiva sijoittaja voi luottaa palveluntarjoajien menettelytapoihin. Arvopaperilautakunnan ratkaisusuositusten perusteella palveluntarjoajat toimivat Suomessa lähtökohtaisesti hyvien menettelytapojen mukaisesti, ja esimerkiksi suoranainen valehtelu asiakkaalle on harvinaista. Suurin osa tiedonantovirheistä liittyykin abstraktiin riskin käsitteeseen, ja osapuolten näkemyseroon siitä, miten riskeistä on kerrottu tiedonantovelvollisuutta täytettäessä. Vahingonkorvaustapausten arvioinnissa huomiota kiinnitetäänkin myös asiakkaan velvollisuuksiin asiakassuhteessa, jotta sijoittajat eivät voi oikeudettomasti vaatia vahingonkorvauksia mahdollisten tappioiden tapauksessa. Sijoittaminen on lopulta aina tuoton tavoittelua ja riskin ottamista, ja nykyinen sääntely huomioi myös sijoittajan vastuun.