”Mitä tässä pelkäisi kun maailma loppuu kuitenkin” : Dystooppiset kriisit, inhimillinen ja ei-inhimillinen Tuomo Jäntin romaanissa Verso

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen dystooppisia kriisejä ja inhimillisen ja ei-inhimillisen suhdetta Tuomo Jäntin romaanissa Verso (2017). Verso on dystopiaromaani, joka sijoittuu tarkasti määrittelemättömään tulevaisuuteen. Romaanin maailmassa luonto on käytännössä lähes kokonaan tuhoutunut, ihmisiä kasveiksi muuttava verso-sairaus on saanut pandemian mittasuhteet ja salaperäinen Gowiwaksi nimetty tuho hävittää kaupunkeja yksi kerrallaan. Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisia erilaisia dystooppisia kriisejä romaanissa on, ja miten nämä kriisit purkavat inhimillisen ja ei-inhimillisen välistä jaottelua.

Tutkielmassani yhdistän lajiteoreettisempaa dystopiantutkimusta sekä ekokriittistä ja posthumanistista tutkimusotetta. Dystopian käsitteen avulla kytken Verson osaksi laajempaa kaunokirjallista traditiota, ja ekokriittinen ja posthumanistinen lähestymistapa tarjoavat välineitä inhimillisen ja ei-inhimillisen välisen suhteen analysointiin. Käsitteinä tutkielmassani hyödynnän inhimillisen ja ei-inhimillisen ohella erityisesti valtaa Michel Foucault’n ajattelun mukaisesti sekä Sigmund Freudin ajattelusta johdettua unheimlichin käsitettä.

Dystopiakirjallisuutta luetaan usein varoituskirjallisuutena ja kommenttina julkaisuajankohtansa maailmantilanteelle. Tutkielman kirjoitusaikana monet Verson dystooppisista kriiseistä tuntuvat lähestyvän reaalimaailmaamme. Pidän kirjallisuuden ja maailman yhteyttä toisiinsa merkittävänä, mutta en typistä Versoa yksinomaan varoituskirjallisuudeksi.

Verson erilaiset dystooppiset kriisit ovat ei-inhimillisiä toimijoita, jotka vaikuttavat kaikki romaanin inhimilliseksi määrittyvään ihmiseen. Osa kriiseistä on elollisia, kuten orgaaninen verso-sairaus ja osa taas elottomia, kuten tuhoutunut luonto ja teknologista kauhukuvastoa edustava Gowiwa. Ihminen on omalla toiminnallaan kaventanut elintilaansa, ja romaanin maailmassa ihmisen on muututtava fyysisellä ja psyykkisellä tasolla selviytyäkseen. Tuhoutunut luonto palaa takaisin verso-sairautena, joka lopulta tuo ihmiset osaksi uudenlaista ekosysteemiä. Gowiwa on ihmisen hallinnasta karannut tieteellinen koe, joka tallentaa koko ihmiskunnan muistin. Tulkitsen, että inhimillinen ja ei-inhimillinen kietoutuvat yhteen romaanin eri kriiseissä ja loppuratkaisussa, jossa verso, Gowiwa ja ihminen yhdistyvät. Loppujen sijaan Verso on tarina uusista aluista ja ihmisyyden muutoksesta.