Siirtohinnoittelu ja aggressiivinen verosuunnittelu oikeuskäytännössä
318.69 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset454
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Siirtohinnoittelusta on puhuttu viime vuosina ja vuosikymmeninä kasvavissa määrin.
Siirtohinnoittelun merkitys nykypäivänä on yrityksille suuri, kun globalisoituva maailma tarjoaa
yrityksille mahdollisuuden laajentaa liiketoimintaa aina vain kansainvälisemmäksi. OECD
arvioi jo parikymmentä vuotta sitten, että konsernien sisäinen kauppa muodosti yli 60 %
kaikesta maailmankaupasta, sen jälkeen määrä on kasvanut toistakymmentä prosenttiyksikköä.
Siirtohinnoittelun määritelmä ei ole aivan yksiselitteinen. Tässä tutkielmassa käsitteellä
viitataan toisiinsa etuyhteydessä olevien osapuolten tekemien liiketoimien hinnoitteluun.
Siirtohinnoittelu on yrityksille merkittävä aihe tuloverotuksen näkökulmasta, koska
liiketoiminnassa käytetty hinta vaikuttaa kyseisten yritysten verotettavan tulon tai tappion
määrään. Koska aggressiivinen verosuunnittelu usein mielletään osittain virheellisesti osaksi
siirtohinnoittelua, on tässä tutkielmassa päädytty vastaamaan tutkimuskysymykseen, missä
menee siirtohinnoittelua koskevissa oikeustapauksissa oikeudellisesti hyväksyttävä raja
aggressiivisessa verosuunnittelussa. Tutkielmassa erityisesti syvennytään korkeimman hallinto-
oikeuden ratkaisemiin tapauksiin, joissa voi nähdä viitteitä konsernien harjoittamasta
mahdollisesta aggressiivisesta verosuunnittelusta. Tutkielmassa käydään läpi korkeimman
hallinto-oikeuden päätöksiä, jotka ovat päätyneet niin konsernin edun mukaiseen tuomioon kuin
viranomaisen kantaa puoltavaan tuomioon.
Kyseessä on vero-oikeudellinen tutkimus, jonka tärkeintä lähdekirjallisuutta on Helmisen,
Knuutisen, Penttilän ja Raunion kirjoittama oikeuskirjallisuus. Myös OECD:n
siirtohinnoitteluohjeet, hallituksen esitykset ja laki verotusmenettelystä ovat tutkielmassa
hyödynnettyjä lähteitä.
Tutkielman keskeisenä lähdeaineistona on käytetty relevantteja korkeimman hallinto-oikeuden
vuosikirjapäätöksiä, joissa on laajasti käsitelty siirtohinnoittelua eri näkökulmista. Tutkielmassa
käsitellyissä KHO:n päätöksissä on arvioitu muun muassa koron markkinaehtoisuutta, location
savings tilanteita, tuotannon uudelleen sijoittamista, hybridilainaa sekä sisäisen rahoituksen
kanavoimista tytäryhtiön kautta.
Tutkielman johtopäätöksissä päädytään siihen, että käsiteltyjen oikeustapausten perusteella on
kyseessä enemmän tulkintakysymys harjoittiko konsernit siirtohinnoittelussa aggressiivista
verosuunnittelua. Useammassa tutkielmassakin käsitellyssä oikeustapauksessa on paljon viitteitä
siitä, että konsernit ovat käyttäneet siirtohinnoittelua aggressiivisen verosuunnittelun keinona.
Huomioitavaa johtopäätöksissä on se, että konsernien kannattaisi nykyisen kaltaisessa lain
tilassa jopa harjoittaa tietoisesti aggressiivista verosuunnittelua siirtohinnoittelun yhteydessä,
koska lainsäätäjä on jättänyt VML 31 § hyvin laveatulkintaiseksi lakipykäläksi. Sen takia voikin
todeta, että niin kauan kuin Suomessa kirjoitetaan yleisellä tasolla Suomen sisäinen
lainsäädäntö, kuin myös verosopimusten tulonoikaisuun sallivat normit, on yrityksillä erittäin
paljon omaa liikkumatilaa määritellessään markkinaehtoista hintaa. Vaikka konsernit pyrkivät
nykypäivänä lähtökohtaisesti toimimaan lainmukaisesti ja Verohallinnon kanssa yhdessä
konsernin siirtohinnoittelukysymyksiä ratkaisten, voi tutkielman perusteella silti nähdä viitteitä
yritysten harjoittamasta aggressiivisesta verosuunnittelusta siirtohinnoittelutilanteissa.