Muunnelman ja vapaan muuttamisen välinen rajanveto tekijänoikeudessa – päivitettyjen arviointikriteerien vaikutukset upcyclingissa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan tekijänoikeuslain (TekijäL 404/1961) 4 §:n 1 ja 2 momentin välistä rajanvetoa eli sitä, milloin teoksen muuntelu edellyttää alkuperäisen tekijän lupaa ja milloin kyse on vapaasta muuttamisesta, jonka seurauksena syntyy uusi ja itsenäinen teos. Tutkimus sijoittuu erityisesti upcycling-ilmiön kontekstiin, jossa käytettyjä esineitä ja materiaaleja muokataan uusiksi tuotteiksi kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten vakiintuneet rajanvetokriteerit soveltuvat tähän ilmiöön ja miten niitä tulisi tulkita Euroopan unionin tuomioistuimen tuoreen oikeuskäytännön valossa.

Tutkimusmetodina käytetään oikeusdogmatiikkaa, jossa analyysin kohteena on voimassa oleva oikeus oikeuslähteisiin tukeutuen. Lisäksi hyödynnetään de lege ferenda -lähestymistapaa arvioitaessa kestävän kehityksen periaatteiden merkitystä tekijänoikeudellisessa tulkinnassa. Keskeisenä tutkimustuloksena havaitaan, että suomalaisessa oikeuskäytännössä vakiintunut rajanveto on EU-oikeuden valossa liian rajoittava erityisesti upcycling-toiminnan kannalta. Euroopan unionin tuomioistuimen 4.12.2025 antaman Mio/Konektra-tuomion (yhdistetyt asiat C-580/23 ja C-795/23) perusteella arvioinnin painopiste siirtyy samankaltaisuusarvioinnista niin sanottuun tunnistettavuustestiin, jossa ratkaisevaa on suojattujen elementtien tunnistettava jäljentäminen.

Johtopäätöksenä esitetään, että päivitetty tulkintalinja voi merkittävästi laajentaa vapaan muuttamisen soveltamisalaa ja parantaa upcycling-toiminnan tekijänoikeudellista asemaa, mikä voi osaltaan edistää kestävän kehityksen tavoitteita. Samalla tutkielma osoittaa, ettei rajanveto yksinkertaistu, vaan siirtyy uudenlaisten tulkintakysymysten tasolle, mikä korostaa tarvetta täsmentää arviointikriteerejä ja käsitteitä tulevassa oikeuskäytännössä.