Aivokirurgiaa toimistohuoneessa : Transorbitaalinen lobotomia Walter Freemanin lääketieteellisissä artikkeleissa 1940- ja 1950–luvuilla

Abstract

Tämä Pro gradu- tutkielma käsittelee transorbitaalista lobotomiaa neurologi Walter Freemanin 1940–1950-luvuilla Yhdysvalloissa ilmestyneiden lääketieteellisten lehtiartikkeleiden pohjalta sisällönanalyysin keinoin. Tarkastelen Freemanin motiiveja kehittää lobotomiasta uusi versio, ja hänen perustelujaan sille, miksi se oli parempi kuin edeltäjänsä prefrontaalinen lobotomia. Tarkastelen Freemanin lobotomian saamaa suosiota sekä kritiikkiä, ja Freeman vastausta kritiikkiin. Freemanin artikkelien lisäksi hyödynnän aikalaiskirjallisuutta, ja aiheeseen liittyvää muuta tutkimuskirjallisuutta.

Lobotomia voidaan jakaa prefrontaaliseen ja transorbitaaliseen lobotomiaan. Se oli aggressiivinen mielenterveyden häiriöiden hoitomuoto niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa 1930–1960-luvuilla. Sitä käytettiin viimeisenä vaihtoehtona erityisesti skitsofrenian hoitoon siitäkin huolimatta, että otsalohkon käsittely johti potilaan persoonallisuuden muuttumiseen, aviotoiminnan alentumiseen sekä toisinaan vammautumiseen ja kuolemaan. Yhdysvaltoihin lobotomian toi Walter Freeman, joka popularisoi lobotomian erityisen suosituksi hoitomuodoksi 1940–1950-luvuilla. Lobotomiat alkoivat hiipua 1954, kun markkinoille tulivat antipsykoottiset lääkkeet.

Lobotomia sijoittuu aikaan, jolloin psykiatrian ja neurologian alat olivat murroksessa. Tämä mahdollisti radikaalin mielenterveyden hoitomuodon kehittymisen. Freeman uskoi mielenterveyden ongelmien tekevän ihmisistä huonompia, ja hän pyrki lobotomialla muokkaamaan ihmisiä mielestään parempaan suuntaan. Hän kiersi ympäri Yhdysvaltoja mainostamassa lobotomiaansa ja keräämässä mainetta. Freeman puolusti operaatiotaan sillä, että hän vetosi sen olevan prefrontaalista lobotomiaa parempi. Se oli Freemanin mukaan turvallisempi, nopeampi ja helpompi toteuttaa.

Freeman mainostaa transorbitaalista lobotomiaa sillä, että se on hänen mielestään prefrontaalista tuloksekkaampi. Se ei muuttanut hänen mukaansa potilaan persoonallisuutta, eikä vaurioittanut aivoja. Hänen mukaansa potilaat pääsevät palaamaan normaaliin elämään operaation jälkeen. Potilaiden läheiset olivat tyytyväisiä Freemanin lobotomiaan, vaikka se ei olisi onnistunut, sillä heille riitti yrittäminen. Lobotomian suosio näkyi sekä kansan keskuudessa että mediassa, mutta lääketieteen sisällä sitä kritisoitiin. Monet neurologit ja psykiatrit olivat transorbitaalista lobotomiaa vastaan siksi, että heidän mielestään se oli turvaton ja vaarallinen menetelmä.