Pakkorokote vai työnteon edellytys? TTL 48 a § sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden näkökulmasta

Abstract

Suomessa säädettiin covid-19-pandemian aikana tartuntatautilakiin väliaikainen lainkohta 48 a § lailla tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Laki oli voimassa määräajan vuoden 2022 ajan. Tartuntatautilain 48 a § 1 momentti käsitteli edellytyksiä, joita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa käytettävällä työntekijällä tuli olla, joka työskenteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa kaikissa tehtävissä covid-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden tai potilaiden kanssa lähikontaktissa ja 3 momentti seuraamuksia työntekijälle, jos hänellä ei tätä 1 momentin tarkoittamaa suojaa ollut. Tarkastelen tutkielmassani lainopillista metodia hyödyntäen lainkohdan 1 ja 3 momentteja. Tarkasteluni keskittyy lain kohdan tuottaman velvoitteen ja vaikutusten tulkintaan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden oikeudellisen aseman kannalta. Tutkin ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisuja liittyen lain kohtaan sekä ulkomaalaista sääntelyä ja oikeuskäytäntöä liittyen rokottautumisvelvoitteeseen covid-19 pandemian aikana. Lisäksi tarkastelen lain kohdan suhdetta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöiden perusoikeuksiin ja tarkastelen heidän oikeussuojakeinojansa. Tutkielma osoittaa, että lain kohdassa kyse oli erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työnantajalle kohdistetusta velvoitteesta, joka välillisesti edellytti työntekijää hankkimaan laissa tarkoitetun suojan, mikäli työntekijä halusi työskennellä tehtävissä, joihin liittyi lähikontaktin aiheuttama riski covid-19 taudin vakaville seuraamuksille alttiille potilaille. Tutkielma osoittaa, ettei kyse ollut pakollisesta rokotuksesta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöillä, mutta lainkohdan soveltamiskäytännössä esiintyi haasteita lainkohdan esitöiden, erityisesti hallituksen esityksen sisältämä vaikeatulkintaisuuden myötä. Tämä aiheutti käytännön soveltamistilanteissa lain virheellistä tulkintaa ja laissa tarkoitettua laajempaan ihmisjoukkoon kohdistuvia perusoikeusrajoituksia. Johtopäätöksenä oikeussuojan osalta todetaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden oikeussuojakeinoksi muodostui laillisuusvalvontaan tukeutuminen. Johtopäätöksenä totean, että ylimmille laillisuusvalvojille tehdyt hallintokantelut ilmentävät julkisen vallan valvontaa ja keskeinen merkitys ilmenee hyvän hallinnon kehittämisessä ja oikeussuojan toteutumisen edistämisessä.