VALTAMEREN OMAPÄISET TAKTIKOT : Englantilaisten merimiesten ja sotavankien epävirallisen vallankäytön muodot John Wetherellin ja William Robinsonin muistelmissa Napoleonin sotien aikana

Abstract

Pro gradussani tutkin Napoleonin sotien (1803–1815) aikana eläneiden tavallisten englantilaisten merimiesten epävirallista vallankäyttöä. Tutkielmani pääkysymyksenä oli selvittää, millaisia erilaisia epävirallisen vallankäytön taktiikoita ja omapäisyyden muotoja 1800-luvun alun englantilaiset merimiehet käyttivät niissä tiloissa ja tilanteissa, joissa heidän toiminta- ja ilmaisuvapautensa oli rajoitettua. Saamani tutkimustulokset olen jakanut kahteen temaattiseen käsittelykokonaisuuteen, joista ensimmäinen käsittelee merimiesten vallankäytön taktiikoita Kuninkaallisen laivaston sisällä, jälkimmäisen osion käsitellessä merimiesten Ranskassa viettämää sotavankeusaikaa.

Tutkimukseni alkuperäislähteinä käytän kahden englantilaisen merimiehen John Wetherellin (1780–1834) ja William Robinsonin (1788–18??) Napoleonin sotien päättymisen jälkeen kirjoittamia muistelmateoksia. Tutkimukseni metodisena lähtökohtana hyödynnän Michel DE CERTEAUN kehittämää vallankäytön strategioiden ja taktiikoiden käsiteparia sekä Alf LÜDTKEN kehittämää omapäisyyden tutkimuskäsitettä.

Pro gradu -tutkielmassani selvisi, että Kuninkaallisen laivaston tavalliset merimiehet käyttivät monia erilaisia luovia ja omaperäisiä epävirallisen vallan taktiikoita vältelläkseen sotalaivaston harjoittamaa pakkovärväystä sekä vastatakseen laivaston sisäiseen henkilöhierarkiaan ja virallisiin puhumisen kulttuureihin. Merimiesten omaksumat, kehittämät ja käyttämät epävirallisen vallankäytön muodot eivät kuitenkaan tähdänneet Kuninkaallisen laivaston virallisten valtarakenteiden murtamiseen, sillä niiden tiedostettiin hyödyttävän kaikkia sota-aluksilla palvelevia henkilöitä. Merimiesten käyttämien taktiikoiden ja omapäisyyden tavoitteena oli ensisijaisesti oman henkilökohtaisen sekä laivatovereiden arjen ja päivittäisen elämän helpottaminen laivaston valtarakenteiden ja niitä ylläpitäneiden strategioiden sallimissa rajoissa.

Tutkielmassani selvisi myös, että merimiesten epävirallinen vallankäyttö jatkui aktiivisena myös sotavankeudessa Ranskassa. Vaikka ranskalaisen vankilalinnoituksen suljettu tila erosi monilta osin englantilaisesta sotalaivasta, merimiehet pystyivät edelleen hyödyntämään monia laivastossa toimiviksi havaittuja vallankäytön taktiikoita. Sotavankeuden mukanaan tuoma muuttunut tilanne vaati ja mahdollisti myös uusien taktiikoiden kehittämisen ja syntymisen. Näiden taktiikoiden avulla, yhdessä valtioiden rajat ylittävien avustusverkostojen kanssa, merimiehet pyrkivät sekä yksin että yhdessä parantamaan vankeusolojaan, pitäen samalla kiinni omasta ammatti-identiteetistään.