Yleinen veronkiertosäännös ja työpanososinko : säännösten tulkinta legaliteettiperiaatteen valossa

Abstract

Yleinen veronkiertosäännös otettiin osaksi Suomen verolainsäädäntöä vuonna 1943. Vaikka säännös on ollut osa oikeusjärjestelmäämme suhteellisen saman sisältöisenä jo useamman vuosikymmenen ajan, sen tulkinta jakaa edelleen oikeusoppineiden näkemyksiä. Uuden haasteen toi vuonna 2010 voimaan tullut työpanososinkoa koskeva säännös TVL 33 b §:n 3 momentti. Tätä säännöstä ja siihen liittyviä tilanteita on yhdessä yleisen veronkiertosäännöksen kanssa tulkittu lukuisissa oikeustapauksissa ja on selvää, että yleisen veronkiertosäännöksen ja TVL 33 b §:n 3 momentin rinnakkainen tulkinta ei ole yksiselitteistä. Näiden säännösten tulkintaa on luntevaa lähestyä yhden vero-oikeuden keskeisimmän periaatteen, legaliteettiperiaatteen, näkökulmasta.

Tutkielmassa perehdytään ongelmaan kahden merkittävän vuosikirjaratkaisun KHO 2008:6 ja KHO 2018:40 avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään VML 28 §:n yleisen veronkiertosäännöksen soveltamisedellytyksiä tilanteissa, joissa yhtiöstä jaettu voitto on tosiasiallisesti perustunut verovelvollisen työpanokseen. Ratkaisut kuvastavat hyvin yleisen veronkiertosäännöksen soveltuvuutta tilanteissa ennen työpanososinkoa koskevan säännöksen voimaantuloa ja sen jälkeen. Tarkoituksena on pohtia VML 28 §:n ja TVL 33 b §:n 3 momentin välistä suhdetta edellämainttujen tapausten valossa painottaen erityisesti legaliteettiperiaatteen vaikutusta tulkintaan.Tutkielma on toteutettu lainopillisella tutkimusmenetelmällä ja säännösten tulkintaa on lähestytty formalistisen ja realistisen tulkintamallin avulla.

Tutkielman päätelmänä voidaan pitää sitä, että asenteet sisällöltään hyvin avoimen yleisen veronkiertosäännöksen soveltamisedellytyksiin ja tulkintaan ovat oikeusjärjestelmässämme viime vuosikymmeninä tiukentuneet ja legaliteettiperiaatteen merkitys lainsoveltamiseen vaikuttavana periaatteena on kasvanut. Työpanososinkoa koskeva säännös ei ole rajoittanut yleisen veronkiertosäännöksen soveltamista ja sen voimaantulon myötä yleisen veronkiertosäännöksen avulla on pystytty yhä laajemmin puuttumaan yhtiöiden voitonjakojärjestelyihin, joissa jaettu voitto on tosiasiallisesti perustunut saajansa työpanokseen. Tällaisen soveltamismenettelyn hyväksyttävyys on kuitenkin kyseenalaistettu legalitteettiperiaatteen näkökulmasta ja tutkielman perusteella legaliteettiperiaatteen vaikutus tulkintaan voi olla ratkaiseva. Legaliteettiperiaatteen kasvanut merkitys lainsoveltamistilanteissa edellyttäisi yhä täsmällisempää sääntelyä verojärjestelmän toimivuuden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi.