Tutkimusklubi näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä

Abstract

Terveysalan ammattilaisten osaamisen tulee perustua tutkittuun tietoon ja näyttöön. Hoitotyössä näyttöön perustuva toiminta tarkoittaa päätöksentekoa, jossa yhdistetään tieteellinen tutkimusnäyttö, hoitotyöntekijän käytännön kokemukseen perustuva asiantuntemus, potilaan omat tiedot ja toiveet sekä organisaation käytettävissä olevat resurssit. Lainsäädäntö korostaa hoitotyössä laadukasta, turvallista ja yhdenvertaista hoitoa sekä ammatillisen osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Tavoitteena on tarjota laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa, joka perustuu parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja vastaa potilaan yksilöllisiä tarpeita. Kliinisen käytännön ja tutkimustiedon välillä on kuitenkin usein merkittävä kuilu ja tämän kaventamiseksi on kehitetty useita strategioita, näihin kuuluvat esimerkiksi tutkimusklubit. Tutkimusklubit tarjoavat tehokkaan ja käytännönläheisen tavan tukea näyttöön perustuvaa toimintaa, sillä ne yhdistävät tutkimustiedon kriittisen tarkastelun ja kliinisen työn kehittämisen. Tutkimusklubit soveltuvat hyvin sekä opetusmenetelmäksi että ammattilaisten täydennyskoulutukseen. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvailla hoitotyön tutkimusklubitoimintaa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa tutkimusklubitoiminnasta, jota voidaan hyödyntää näyttöön perustuvan hoitotyön edistämisessä jakamalla uusinta tutkimustietoa. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen haku toteutettiin huhtikuussa 2025 käyttäen PubMed-, Cochrane-, CINAHL- ja Medic-tietokantoja. Haku rajattiin vuosiin 2019‒2025, ja se tuotti 196 artikkelia, joista kaksoiskappaleiden poistamisen jälkeen jäi jäljelle 159. Lopulta katsaukseen hyväksyttiin yhteensä kymmenen alkuperäistutkimusta. Tutkimusten laadunarvioinnissa hyödynnettiin JBI:n ja MMAT:n kriteeristöjä tutkimustyypin mukaan. Analyysissa muodostettiin kolme kategoriaa vastauksiksi tutkimuskysymyksiin. Katsauksen tulokset kuvaavat tutkimusklubista saatavia hyötyjä, sen toimintaa tukevia ja rajoittavia tekijöitä sekä tutkimusklubia opetus- ja täydennyskoulutusmenetelmänä. Tulosten mukaan sekä perinteiset että virtuaaliset tutkimusklubit ovat osoittautuneet vaikuttaviksi ja monipuolisiksi menetelmiksi näyttöön perustuvan toiminnan tukemisessa hoitotyössä. Ne ovat kehittäneet osallistujien kykyä lukea ja arvioida tieteellisiä julkaisuja, vahvistaneet kriittistä ajattelua ja lisänneet itseluottamusta tutkimustiedon soveltamiseen käytännössä. Oppimista tukevat erityisesti kliinisesti merkitykselliset aiheet, visuaaliset materiaalit, aktiivinen osallistuminen ja ohjattu keskustelu. Toiminnan esteinä korostuvat ajanpuute ja rajallinen valmistautumisaika. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää opetuksessa sekä täydennyskoulutuksessa edistettäessä näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia, kuinka tutkimusklubitoimintaa on toteutettu ja hyödynnetty Suomen terveydenhuollossa ja miten tutkimusklubitoiminta vaikuttaa konkreettisesti potilaan hoitoon eri kliinisissä konteksteissa, kuten kuntoutuksessa ja infektioiden ehkäisyssä.