Muuttajat pysyvyyden ja muutoksen Martinrannassa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Turun Martinrantaan Martin (V) ja Itärannan (IV) kaupunginosiin muuttaneiden, alun perin muualta kuin Turusta kotoisin olevien asukkaiden kuulumista uuden asuinpaikkansa kontekstissa. Työssä selvitetään mitä kuuluminen on, miten se ilmenee ja miten se tapahtuu muuttajan sisäisenä muuttoon liittyvänä prosessina, osana muuttajan itsenmuodostusta. Kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea muuton jälkeiseen asukashyvinvointiin. Kuulumisesta otetaan selvää muuttajien oman elämismaailman kautta ”go along” -kävelyhaastattelumetodilla. Sisäistä tarkastellaan Georg Herbert Meadin itsen käsitteen avulla. Kuuluminen piirtyy työssä prosessina, jota kuvaa itsen jatkuva vuorovaikutus asuinympäristön ja sen toisten kanssa sekä jatkuva subjekti- ja objektiminän välinen neuvottelu. Muuttajan kuuluminen voi saada sekä staattisia tai pysyviä että fluideja tai liikkuvia piirteitä, joka saattaa kuvastaa heidän elämismaailmaansa. Lisäksi se voi olla monipaikkaista, kokonaisvaltaista, tilanteista tai hetkittäistä ja voi kohdistua koko alueeseen tai erityisiin kuulumisen taskuihin tai käytäviin. Muuttajan kuulumisessa omaehtoinen kuvittelu on tärkeässä asemassa ja erilaiset pääomat voivat tukea tällaista kuvittelua. Sitä voi tukea myös omaehtoisen kuvittelun mahdollistavalla suunnittelulla.

Aineistosta nostettiin eri asukkaita puhuttavia kuulumisen teemoja temaattisella analyysilla. Ympäristöteemassa osoitetaan erityisesti alueen mäkien, kallioiden tai kalliopuistojen ja rakennetun miljöön merkitys muuttaneiden kuulumisessa. Ympäristön kautta muuttaja voi ylläpitää hoivaavaa yhteyttä itseen, eri sukupolviin ja ihmisyyteen. Yhteisöteemassa hahmottuu, että muuttaneen on mahdollista kokea tai olla kokematta kuuluvuutta asuinalueensa yhteisöön kulttuurina, kuten ”marttilaisuuteen”. Kuuluminen voi ilmetä myös henkilökohtaisena hyvänä olona paikassa tai kohdistua erilaisiin arvo-, status- tai viiteryhmäyhteisöihin, mikroterritorioihin tai eri aikojen yhteisöihin. Se ei kuitenkaan ole riippuvaista yhteisöstä tai yhteisöllisyydestä ja toisaalta anonyymit, jopa yksittäisetkin kohtaamiset voivat tuottaa kuulumista. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen esitetään, että uudet asukkaat voivat liittyä yhdessä vanhojen asukkaiden kanssa menetyksen, muutoksen ja uudistamisen narratiiveihin ja kokea näiden puitteissa kuulumista tai ei-kuulumista.

Työssä hahmottuu, etteivät asuinpaikanvalinta tai muuttajan ”tietynlaisuus” ole yksiselitteisiä ja ettei mitä tahansa muutosta kaupunkitilassa tulisi perustella muutoilla tai muuttomotiiveilla, mikäli halutaan varmistaa kuulumisen jatkuvuus. Lisäksi todetaan, että suomalaisen avaran urbanismin monimuotoisuus tukee eri perheenjäsenten ja elämänvaiheesta toiseen siirtyvien kuulumisen jatkuvuutta, joka voi luoda hyvät edellytykset sosiaalisesti kestävälle asuinalueelle. Tutkielmassa ehdotetaan myös, että kuulumisen tutkijoiden tulisi täsmentää ”fluidin” ja ”notkean” välistä eroa.